Ruisvainion pientaretta sitä kuljetaan perätoukuria kuin köyhäntalon porsaat, noustaan yli vanhan kaskiaidan ja painutaan Salmelan suureen hakaan.
Ennen joukon hajaantumista, antaa isäntä tarpeellisia neuvoja ja ohjeita, selittää millaisia sieniä pitäisi ottaa, ja mistä hän luulisi parhaiten niitä löytyvän.
Mutta tuskin on Salmela puheensa päättänyt, kun Jussi jo tulla lennättää, suuri kärpässieni kädessä.
— Otetaanko isäntä tällaisia? — kysyy hän.
— Hittoako sinä sellaista kyselet. Se on myrkkysieni, ei sitä syödä.
Karttaakseen turhaa kyselemistä, ottaa isäntä sienen ja nostaa sen ilmaan, sekä suurella äänellään kuuluttaa kaikille sen kelpaamattomaksi.
Vaan Jussi ei enää kuulutuksia kuuntele, hän on löytänyt tavattoman suuren lehmänsienen ja rientää isännältä kysymään:
— Syödäänkö sitä näitä?
Salmela tuntee sienen, ottaa sen käteensä ja palottelee pieniksi paloiksi.
— Eihän kai se tämä mikä myrkkysieni liene, vaan en luule, josko sitä silti syödään — puhelee isäntä. Sitte kuuluttaa hän kovalla äänellä, että antaa sen lehmänsienen olla maassa, lehmien ruokana. Toiset kertovat isännän määräyksen ja Jussi huutaa niin että haka möläjää: