Palvelija kumarsi ja ryhtyi täyttämään saamansa käskyt, nopeasti ja notkeasti, ja sen tehtyänsä asettautui aseet käsissä määrätylle paikalleen, hänkin jo varuillaan ja jännitettynä mahdollista uhkaavaa vaaraa vastaan, jonka laatua hän ei ensinkään aavistanut.
Katseltuansa yli huoneen, jossa nyt äskeisen hämäryyden sijasta oli täysi, hiukan väritetty valaistus, ja kuultuansa että palvelija oli määrätyllä paikallansa oviverhojen toisella puolen, vieläpä vakuudeksi nähtyänsä siellä hänen rintansa ja ojossa riippuvan pistoolin piipun, tunsi Power itsensä rauhotetuksi.
Mutta uni vaan ei tullut. Yhä uudelleen täytyi hänen muistella äsken näkemänsä kuvat ja aina jäivät ajatukset sen viimeiseen kohtaan. Silloin hänen myöskin täytyi hetkinen pidättää hengitystänsä ja kuunnella, etteihän vaan tyhjissä huoneissa joku liikkunut ja että vahti oli paikallaan. Vihdoin vapautui hän niistä ajatuksista, kun hänen mieleensä johtui edellisenä päivänä lukemansa sanomalehtiuutiset, joissa oli ylen paljon kamaloita tapauksia: tulipaloja, junien yhteentörmäyksiä, kaivosräjähdyksiä, rakennusten sortumisia ynnä kaikenlaisia muita, joissa ihmisiä oli satamäärin kuollut ja ruhjoutunut. Tuo hänen unensa sekottui niiden kanssa yhteen, niin ettei oikein eroittanut kumpi oli unta ja kumpi totta…
Viimein hänen paksut silmäluomensa tupsahtivat alas ja hän hengitti kuin hevonen.
* * * * *
Tyhjistä huoneista alkoi kuulua liikettä. Ensin hiipiviä askeleita huoneesta toiseen, sitte tanssin hipsutusta ja pianon kielien kosketusta, vihdoin lasien kilinää ja naurua. Sen jälkeen kuului nopeata ja raskasta käyntiä suoraan Powerin makuuhuoneen ovea kohti, mutta sen edessä se — pysähtyi, teki käänteen oikealle ja kiersi toisten huoneiden kautta sille ovelle missä vahti seisoi ja astui siitä sisään.
Powerin oli vallannut jähmetyttävä kauhu, mutta nyt näki hän hienon, mustiin puetun herrasmiehen kohteliaasti kumarrellen lähestyvän häntä. Ainoa, mitä hän siinä erikoisuutta saattoi huomata, oli käden sormien pituus, käden, joka oli hänelle ojennettuna.
— Terve, veli! Tulin minäkin onnittelemaan, kun ei siihen ennemmin ollut tilaisuutta.
Powerin täytyi koskettaa ojennettua kättä, ja hänestä todellakin tuntui että hän oli tuon herrasmiehen jolloinkin nähnyt, hänen kemuissaanko tai muualla, sitä hän ei muistanut.
Kohtelias vieras istahti vuoteen vierelle ja katsoi häneen, katsoi ja hymyili, hymyili ja naurahti. Siinä oli jotakin joka kammotti.