Heidän häänsä pidettiin muutamien päivien perästä kaikkein yhteiseksi tyytyväisyydeksi. Ja kun minäkin olin kreivin pelastajia, niin hän tarjousi hankkimaan minullekin hyvän toimen; minä kiitin hänen hyväntahtoisuuttaan, mutta en mielinyt erota don Alfonsosta, joka teki minut linnansa hovimestariksi ja uskotukseen.
TOINEN OSA.
Kolmaskymmeneskolmas luku.
Jossa kerrotaan Gil Blas'in lähdöstä Leyvan linnasta ja mitä hänestä sitten tulee.
Minä koetin saavuttaa don Cesarin ystävyyden, ja yritykseni menestyikin. Minä pääsin sekä hänen että hänen poikansa huoneenhaltijaksi: asiani oli pitää huolta kaiken järjestämisestä, minä kannoin verot alustalaisilta, suoritin kaikki talouden kustannukset ja olin täysi yksinvaltias palvelusväen yli. Mutta vasten virkaveljieni tapaa en käyttänyt valtaani väärin. En karkottanut talosta pois niitä palvelijoita, jotka eivät minua miellyttäneet, enkä vaatinut heiltä ehdotonta koirannöyryyttä. Jos he kääntyivät suoraan don Cesarin tai hänen poikansa puoleen jollakin pyynnöllä, niin en suinkaan ruvennut sitä vastaan panemaan, vaan koetin päinvastoin puhua heidän puolestaan. Muuten osottivat molemmat isäntäni myötäänsä kiitollisuuttaan kaikenlaisilla suosionosotuksilla, niin että olin täynnä intoa palvella heitä. Katsoin kaikessa heidän etuaan; en suvainnut mitään hutiloimista taloudessa: olinpa kerrassaan verraton huoneenhaltija.
Mutta tämä onneni ei, ikävä kyllä, kestänyt enemmän kuin viisi vuotta. Tämän ajan kuluttua Seraphinan ensimmäinen duenna[21] nimeltään Lorenca, jonka kanssa en koskaan sopinut yhteen, rupesi vihaamaan minua niin, että päätti keinolla millä hyvänsä tuottaa minulle vahinkoa.
Tavatessani eräänä aamuna don Alphonson huomasin hänen olevan murheissaan ja aatoksiinsa vaipuneena. Kysyin kunnioittavasti, mikä häntä huolestutti. "Minua surettaa, kun huomaan Seraphinan heikoksi, kiittämättömäksi ja vääräksi. Se kummastuttaa teitä", lisäsi hän nähdessään hämmästykseni, "mutta sittenkin se on totta. Minä en tiedä, millä olette saanut Lorencan vihaamaan itseänne; mutta voin vakuuttaa hänen vihaavan teitä niin leppymättömästi, että ellette viipymättä lähde tästä linnasta, niin se tuottaa hänelle varman kuoleman. Saatte uskoa, että Seraphina, joka niin paljon pitää teistä, on tehnyt kaikkensa ehkäistäkseen vihaa, joka on niin epäoikeutettua ja kiittämätöntä. Mutta onhan hän nainen. Hän rakastaa Lorencaa, joka on hänen kasvattajansa. Tämä duenna on ollut äidin sijassa hänelle, ja jollei vaimoni nyt heikkoudessaan tyydytä hänen oikkuaan, niin hän luulee tulevansa Lorencan kuoleman aiheuttajaksi. Minä puolestani en, huolimatta kaikesta rakkaudestani häntä kohtaan, koskaan alennu niin akkamaiseksi, että noudattaisin hänen mieltään tässä asiassa. Menkööt hiiteen ennen kaikki Espanjan duennat, ennenkuin minä suostuisin karkottamaan talostani miestä, jota pidän enemmän veljenä kuin palvelijana."
Kun don Alphonso oli lopettanut, niin minä lausuin: "Herra, minä olen syntynyt maailmaan onnen leikkikaluksi. Luulin jo, että se herkeisi minua vainoomasta teidän talossanne, jossa kaikki lupasi minulle onnea ja rauhaa. Mutta nyt saan jo jättää senkin ja kaiken sen herttaisuuden." — "Ei, ei" huudahti don Cesarin ylevämielinen poika; "minä koetan saada Seraphinan järkiinsä. Ei millään muotoa pidä sanottaman, että teidät on uhrattu jonkun kamarineidin oikulle, jota kohtaan osotetaan muutenkin aivan liikaa huomaavaisuutta." — "Herra, vastustamalla donna Seraphinan tahtoa te vaan katkeroittaisitte hänen mielensä. Minä ennemmin poistun, kun viipymiseni kerran saattaisi olla eripuraisuuden alkuna niin erinomaisten aviopuolisojen välillä. Sitä en antaisi koskaan itselleni anteeksi." Mutta don Alphonso kielsi minua nimenomaan sitä tekemästä, ja huomasin hänen olevan niin lujan päätöksessään puolustaa minua, että Lorenca olisi varmaan joutunut alakynteen, jos olisin halunnut olusuhteita hyväkseni käyttää. Mutta otin omantunnon asiaksi palauttaa rauhan linnaan lähtemällä pois, jonka tein jo seuraavana päivänä; ennen päivänkoittoa läksin Toledoa kohden, sanomatta jäähyväisiä isännilleni, sillä pelkäsin heidän ystävyydestä vastustavan aikomustani. Huoneeni pöydälle vaan heitin paperin, joka sisälsi tarkan selonteon taloudenpidostani.
Ratsastin hyvällä hevosella, joka kuului minulle, ja matkalaukussani oli kaksisataa pistoolia. Varoja minulla siis oli kylliksi ollakseni huoletonna tulevaisuuden puolesta, vaikkei lukuunottaisikaan minun ikäisilleni ominaista itseluottamusta. Muuten odotin hyvää vastaanottoa Toledossa: Olin varma, että Polanin kreivi mielihyvällä ottaisi vastaan yhden pelastajiaan ja antaisi minulle asunnon talossaan.
Läksin siis sinne matkalle. Sinne tultuani rupesin ensiksi tiedustamaan kreivin asuntoa, Saatuani sen selville läksin sinne siinä varmassa uskossa, ettei hän sallisi minun mennä mihinkään muualle asumaan. Mutta teinpä laskuni ilman isäntää. Kreivin linnassa en tavannut muita kuin portinvartijan, joka sanoi isäntänsä lähteneen edellisenä päivänä lyhemmälle matkalle.