Tämän puheen jälkeen hän laski minut menemään, ja jo samana iltana minut julistettiin koko palvelijakunnan edessä talon ylivalvojaksi. Messinalainen ja napolilainen eivät aluksi olleet siitä milläänkään, sillä he luulivat minua oikeansorttiseksi veitikaksi ja toivoivat saaliin jakamisella pitävänsä järjestyksen entisellään. Mutta hyvin heidän naamansa venähtivät, kun seuraavana päivänä ilmoitin heille olevani kaiken näpistelemisen vihollinen. Vaadin hovimestarilta luettelon varastoista. Kävin kellarissa ja otin tarkan selon kaikesta, mitä ruokahuoneessa oli, varsinkin kaikista hopeakaluista ja liinatavaroista. Sitten annoin heille kummallekin kehotuksen pitää hyvää huolta isännän omaisuudesta ja olemaan säästäväisiä kaikissa, sekä lopetin kehotussaarnani vakuuttamalla ilmoittavani herralle kaikista epäsäännöllisyyksistä, mitä tulisin huomaamaan.
Eikä tämä ollut ainoa toimenpiteeni. Halusin urkkijaa, saadakseni selville, oliko heillä joitakin salajuonia keskenään. Huomioni kiintyi erääseen kokkipoikaan, jonka sain puolelleni lupauksilla. Hän sanoi, etten kenenkään muun kuin juuri hänen puoleensa kääntymällä saisi niin hyvin tietää kaikkea, mitä talossa tapahtui. Hovimestarin ja taloudenhoitajan hän sanoi olevan liitossa keskenään, polttaen kynttilää molemmista päistä yhtaikaa. Joka aamu he lähettivät puolet talon tarpeeksi ostetuista lihoista ravintolanpitäjille, joiden kanssa heillä oli salaiset sopimukset. Kokki menetteli puolestaan aivan samoin, ja niitten palvelusten hyvitykseksi, joita hän uskollisimmasti teki mainituille kahdelle, hänellä oli vapaa valta käytellä kreivin viinejä, — sanalla sanoen nämä kolme palvelijaa olivat syynä siihen, että herra kreivin vuositileissä oli kauhea vajaus. "Jos epäilette ilmoituksiani", lisäsi kokkipoika, "niin suvainnette tulla huomenaamulla seitsemän ajoissa Pyhän Tuomaan kollegiumin luo, niin saatte nähdä minun ilmestyvän sinne koria kantaen, joka on varmasti hälventävä epäilyksenne." — "Sinä olet siis noiden herrain asiantoimittaja?" — "Niin, minä kulen hovimestarin asioilla, ja eräs tovereistani noudattaa taloudenhoitajan käskyjä."
Nämä tiedot näyttivät minusta lähemmän selon arvoisilta. Menin siis seuraavana aamuna määrättyyn aikaan Pyhän Tuomaan kollegiumin edustalle. Eikä minun tarvinnut kauan odottaa vakoojaani. Näin pian hänen saapuvan, käsivarrellaan suuri kori, joka oli täpötäynnä teuraslihaa, lintua ja metsänriistaa. Tarkastin huolellisesti joka esineen ja tein tapauksesta lyhyen selonteon, jota läksin näyttämään isännälleni, käskettyäni pojan toimittaa tehtävänsä tavallisuuden mukaan.
Sicilialainen herrani, joka oli luonnostaan äkkipikainen, aikoi ensi kiihkossaan ajaa napolilaisen ja messialaisen paikalla tiehensä; mutta saatuaan vähän maittamisen aikaa, hän tyytyi jälkimmäisen karkottamiseen, antain hänen paikkansa minulle. Niinmuodoin hävisi ylivalvojan ammattini heti synnyttyään, enkä minä todenpuhuen sitä surrut. Sillä, peittelemättä tunnustaen, se ei ollut muu kuin arvokkaampi vakoojantoimi, josta ei sitäpaitsi ollut taattua tuloa, mutta taloudenhoitajaksi päästyäni tulin samalla kassakirstun vartijaksi, ja sehän siinä pää-asia onkin. Taloudenhoitaja on aina suuren talon ensimmäinen virkamies, ja hänen virastaan tulee aina niin paljon sivutuloja, että hänen täytyy väkisinkin rikastua, vaikkapa hän olisi rehellinenkin.
Napolilainen ei mielinyt vielä heretä tempuistaan. Mutta huomattuaan häikäilemättömän palvelusintoni ja aikomukseni tarkastaa ja luetteloon panna joka aamu hänen ostamiaan lihavarastoja, niin tuo konna lakkasi lähettämästä niitä muualle, mutta osti edelleenkin yhtä paljon kuin ennenkin. Sillä tavoin hän lisäsi ruokajäännöksiä, jotka oikeudella kuuluivat hänelle ja saattoi siten myödä keitettyä lihaa ravintolanpitäjälle raa'an lihan asemesta. Tuo lurjus ei menettänyt siis niin mitään, eikä kreivillä ollut suurta hyötyä siitä, että kaikkein taloudenhoitajain Phoinix oli hänen huoneenhaltijanaan. Suunnaton runsaus, joka siitä ajasta aikain vallitsi ruokapöydässä, johti minut tämän uuden tempun jälille; panin asian pian järjestykseen jättämällä joka kerta pois, mitä oli liikaa, minkä kuitenkin tein niin kepeällä kädellä, ettei se vähääkään säästeliäältä näyttänyt. En oikeastaan juuri paljon pienentänyt tuhlausta, mutta sittenkin taloudenhoitoni vähensi tuntuvasti menoja. Ja sitähän herrani juuri halusi; hän tahtoi säästää, vähentämättä siltä mahtavaa elantotapaansa. Hänen ahneutensa täytyi alistua komeushalun alle.
Enkä pysähtynyt vielä siihen, vaan korjasin toisenkin epäkohdan: huomattuani viinin kuluvan kovin joutuin, aloin uumoilla siinäkin jotakin petkutusta. Niinpä, jos esim. kreivin luona oli päivällisillä kaksitoista herraa, niin he tyhjensivät viisikymmentä jopa kuusikinkymmentä viinipulloa. Tämä oli outoa; kysyin asian johdosta neuvoa oraakkeliltani, toisin sanoen kokkipojaltani. Hänen kanssaan pidin salaisia keskusteluja, ja hän kertoi uskollisesti minulle kaikki, mitä kyökissä puhuttiin ja tehtiin, eikä kukaan epäillyt häntä itseään. Hän sanoi tuhlauksen johtuvan uudesta liitosta, jonka hovimestari, kokki ja juomanlaskijat olivat tehneet keskenään; heillä oli tapana viedä pullot puolitäysinä takaisin ja jakaa ne liittolaisten kesken. Puhuin siitä juomanlaskijoille, uhaten paikalla ajaa heidät talosta, jos uskaltaisivat vielä tehdä niin, eivätkä he sen koommin uskaltaneet sitä yrittää. Isäntäni, jolle tietysti kerroin huolellisesti joka asian, minkä tein hänen edukseen, kiitteli minua kaikesta sydämestään kiintyen päivä päivältä yhä enemmin minuun. Minä puolestani palkitsin kokkipoikaa, joka teki niin hyviä palveluksia minulle, ylentämällä hänet kokin apulaiseksi.
Napolilainen oli vimmoissaan, kun minä olin kaikkialla hänen tiellään. Enimmin häntä raivostuttivat muistutukset, joita hänelle annoin joka kerta, kun hän teki kuukaustiliään; sillä tehdäkseni hänelle kannikan sitkeämmäksi otin vaivakseni käydä itse toreilla hintoja tiedustelemassa. Olin varma siitä, että hän sadatteli minua sata kertaa päivässä, mutta kun tiesin sen syyn, niin minua ei vähääkään pelottanut, että hänen hurskaat toivomuksensa toteutuisivat. En voi käsittää, kuinka hän jaksoi kestää minun vainoomistani ja pysyä edelleenkin sicilialaisen palveluksessa; vaan hän lienee kaikesta huolimatta kuitenkin hyötynyt sangen hyvin virastaan. Mutta taloudenhoitoni tuloksena voin kolmen kuukauden kuluttua esittää yli kolmetuhatta tukaattia entisestään pienentyneen menoerän.
Kolmaskymmenesseitsemäs luku.
Jossa kerrotaan mikä onnettomuus kreivin apinalle sattui ja mitä surua se tuotti hänelle. — Vielä kerrotaan Gil Blas'in sairaudesta ja sen seurauksista.
Jonkun ajan kuluttua häiriintyi linnan rauha erään tapauksen johdosta, joka tuntunee vähäpätöiseltä lukijalle, mutta kääntyi kuitenkin sangen tuhoisaksi palvelusväelle, varsinkin minulle. Cupido, herramme apinalemmikki, josta olen jo puhunut, yritti eräänä päivänä hypätä ikkunasta toiseen, mutta kompasteli silloin niin pahasti, että putosi pihalle ja taittoi jalkansa. Heti kun kreivi kuuli onnettomuudesta, niin hän alkoi parkua kuin nainen, vaatien koko palvelijakuntaansa siitä tilille, olipa vähällä ajaa meidät kaikki matkoihimme. Hänen vihansa lauhtui kuitenkin senverran, että hän tyytyi sättimään meidän huolimattomuuttamme ja nimittelemään meitä kaikilla mahdollisilla haukkumanimillä. Hän lähetti paikalla noutamaan ne Madriidin kirurgit, jotka olivat tunnetut taitavimmiksi luunmurtojen ja nyrjähtämisten parantamisessa. He tutkivat potilaan jalan, asettivat sen sijoilleen ja sitoivat sen. Mutta vaikka he vakuuttivat yksimielisesti, ettei siinä ollut yhtään vaaraa, niin herrani vaati kuitenkin välttämättömästi yhden heistä jäämään hänen luokseen, kunnes elukka ehtisi täydellisesti parantua.