Ikäänkuin kärsimättömyyttäni noudattaen kuningas palasi jo seuraavana päivänä Madriidiin. Riensin lennossa kuninkaalliseen rahastoon, josta nostin heti määräykseni sisällön. On omituista, kuinka puutteesta ylellisyyteen nouseminen äkkiä pöyhistää entistä kurjaa. Muutin siinä paikassa elintapani; kunnianhimo ja turhamaisuus saivat täyden vallan ylitseni; kurjan kamarini luovutin kahdelle toverilleni, jotka eivät vielä ymmärtäneet lintujen puhetta, ja toistamiseen vuokrasin komean asuntoni, joka onneksi oli vielä tyhjänä. Lähetin noutamaan erään kehutun räätälin, joka valmisti vaatteita melkein kaikille nuorille herroille. Hän otti minusta mittaa, ja sitten menimme yhdessä erään kauppiaan luo, josta hän otti viisi kyynärää vaatetta, jonka hän arveli minun nuttuuni menevän. Viisi kyynärää yhteen nuttuun! taivasten tekijä!… Mutta, mitäpäs sitä moitimme; maineessa oleva räätäli tarvitsee aina enemmän kuin muut. Sitten ostin myöskin liinatavaraa, jota kipeästi tarvitsin sekä silkkisukat ja vilttihatun, jonka lierit oli Espanjan tapaan ommeltu.
Ministeri piti lupauksensa; hän toimitti minulle myötäänsä uusia armonosotuksia, ja muitten muassa pääsin hänen suosituksellaan osalliseksi eri yrityksiin, jotka tuottivat minulle paljon rahaa. Päästyäni niin hyville tuloille hankin itselleni uhkean asunnon, pidin suuren joukon palvelijoita, ajoin vaunuissa ja pidin taitavaa kokkia. Kellarini täytin hienoimmilla viineillä; ja varustettuani siten muutenkin itseni kaikin puolin hyvin, aloin hankkia seurapiiriä. Joka ilta saapui ministeriviraston etevimpiä miehiä luokseni illallisille, Minä kestitsin heitä pulskasti, laskien heidät aina hyvin juotettuina kotiinsa. Minä katselin tätä tuhlausta nuoren miehen kevytmielisyydellä, enkä ymmärtänyt sen voivan minua vahingoittaa, sillä näinhän omaisuuteni päivä päivältä lisääntyvän. Ja luulinpa osanneeni iskeä oikean koukun onnenrattaaseeni.
Turhamaisuuteni ei nyt enää kaivannut muuta kuin, että Fabriciokin saisi tietää upeasta elämästäni. Arvelin hänen jo palanneen Andalusiasta; hämmästyttääkseni häntä lähetin hänelle kirjelapun, jossa kutsuin häntä erään hänen tuttavansa, muutaman sicilialaisen nimessä illalliselle luokseni! Määräsin päivän, tunnin ja paikan hänen tulolleen. Kohtaaminen tapahtuisi minun luonani. Nunez saapui ja hämmästyi suuresti, nähdessään minut muukalaisena herrana, joka oli kutsunut häntä illallisille. "Niin, ystäväiseni, minä olen tämän talon isäntä! Minulla on vaunut, hyvä pöytä ja täysi rahakirstu". — "Onko mahdollista", huudahti hän, "että sinä olet noussut sellaiseen rikkauteen? Olenpa iloissani, että toimitin sinut Galianon kreivin luo! Sanoinhan jo sinulle, että hän on antelias herra, joka pian tekisi sinut rikkaaksi mieheksi".
Annoin Fabricion mielinmäärin kiitellä itseään, siitä että oli toimittanut minut Galianon kreivin palvelukseen. Sitten kerroin, asettaakseni hänen riemuaan minun avustamisestani, millä tavalla kreivi oli maksanut palvelukseni. Mutta kun huomasin sitä selittäissäni runoilijani vetävän itsekseen sanojaan takaisin, niin lausuin: "Minä annan sicilialaiselle anteeksi hänen kiittämättömyytensä. Sillä, meidän kesken puhuen, minulla on enemmän syytä siitä iloita kuin valittaa. Sillä ellei kreivi olisi käyttäytynyt vähän huonosti minua kohtaan, niin olisin mennyt hänen kanssaan Siciliaan, jossa palvelisin häntä yhä vieläkin, epävarmaa paikkaa odottain. Sanalla sanoen, en olisi silloin Lerman herttuan uskottu".
Nämä viimeiset sanani vaikuttivat niin valtavasti Nunez'iin, ettei hän kotvaan saanut sanaa suustaan. Sitten hän äkkiä keskeytti vaitiolon, huudahtaen: "Kuulinko oikein? Mitenkä! oletko sinä pääministerin uskottu?" — "Olen, kuten don Rodrigo de Calderonkin; ja kaikesta päättäen tulen menemään etemmäs kuin hän". — "Todellakin, herra Santillana", vastasi hän, "te kelpaatte vaikka mihin toimeen. Mitä kaikkia kykyjä teissä onkaan yhtynyt! Te sovitte kaikkeen. Muuten, herraseni, olen erittäin iloissani teidän arvoisan herrautenne suuren menestyksen johdosta", — "Mitä hittoja! Nunez!" huudahdin minä, "juokse järveen herroittelemistesi kanssa! Heittäkäämme hiiteen sellaiset puheentavat ja olkaamme tuttavallisia kuten aina". — "Olet oikeassa", vastasi hän, "minun ei tarvitse katsella sinua toisilla silmillä kuin ennenkään, vaikka oletkin tullut rikkaaksi mieheksi; mutta", lisäsi hän, "minun täytyy tunnustaa sinulle heikkouteni; sinun menestyksesi häikäisi silmäni; onneksi häikäys alkaa haihtua, etten enää näe sinussa muuta kuin vanhan ystäväni, Gil Blas'in".
Sitten kutsuin hänet päivällisille joka päivä kuin hänelle sopi tulla, sekä lisäsin, että jos hän tahtoi tuoda joitakin ystäviä mukanaan, niin he olisivat tervetulleet. Olin varma, että hän kulettaisi vähitellen kaikki Madriidin neronlapset luokseni.
Neljäskymmenesneljäs luku.
Gil Blas esiintyy edelleenkin suurena herrana. Hänelle esitetään puolisoksi nuorta ja rikasta perijätärtä.
Kun tuli tunnetuksi, että minä olin Lerman herttuan suosiossa, niin ympärilleni muodostui pian hovi. Joka aamu oli odotushuoneessani joukko puheille pyrkijöitä. Mutta minä en sallinut heidän suullisesti esittää asioitansa, vaan noudattaen hovin tapaa tai paremminkin tehdäkseni itseni mahtavaksi, sanoin jokaiselle pyrkijälle: "Antakaa siitä muistiinpano". Olin siihen jo niin tottunut, että lausuin ne sanat taloni isännälle, joka tuli muistuttamaan, että olin hänelle vuoden hyyryn velkaa. Teurastajani ja kirjurini puolestaan säästivät minulta kysymisen vaivan, sillä he toivat täsmälleen joka kuukausi laskun eteeni.
Olin jo kolme vuotta lekottanut Lerman herttuan suosiossa, kun hän ilmoitti minulle tehtävän, josta oli minulle puhunut ja joka oli hyvin arkaluontoista laatua. Hänellä oli paljon vihamiehiä hovissa, ja peläten kuninkaan kuoleman tai sairauden saattavan hänet heidän kostolleen alttiiksi hän päätti pitää valmiina pakotietä ulkomaille. Sitä varten hän lähetti minut neuvottelemaan Portugalin lähettilään kanssa. Asia piti toimitettaman syvimmässä salaisuudessa, niin etten käynyt lähettilään luona muuten kuin öisin ja valepuvussa.