Vaikka innokas sihteerini olikin sanonut huomanneensa Antonian sydämestään iloitsevan herransa valloitusaikeesta, niin en kuitenkaan uskaltanut kokonaan luottaa hänen sanoihinsa. Minua pelotti, että hän oli antanut näön pettää itseään. Päästäkseni siitä varmaksi päätin itse puhutella kaunista Antoniaa. Läksin siis Basilen asunnolle, jossa vahvistin todeksi lähettilääni sanat. Tämä kelpo ukko, joka oli yksinkertainen ja suora maanmies, kuunteli puhettani ja lausui sitten antavansa tyttärensä minulle suurimmalla mielihyvällä. "Mutta", lisäsi hän, "älkää vaan luulko sen tapahtuvan sentähden, että teitä kutsutaan tämän kylän herraksi. Vaikkapa olisitte vieläkin vaan don Cesarin ja don Alphonson taloudenhoitaja, niin minä panisin teidät kaikkein muitten kosijain edelle: olen aina pitänyt teistä; ja siitä vaan olen pahoillani, ettei Antonialla ole suuria myötäjäisiä teille tuoda." — "Enhän minä niitä tahdokaan", vastasin minä, "hänen persoonansa on toivojeni ainoa esine." — "Nöyrin palvelijanne", huudahti hän, "se ei ole tarkotukseni, en minä mikään kerjäläinen ole naittaakseni tyttäreni niin. Basile Buenotrigo voi, Jumalan kiitos, antaa jotakin hänen kanssaankin; minun tahtoni on, että hän hankkii teille illallisen, jos te hankitte hänelle päivällisen. Sanalla sanoen, tämän linnan tulot nousevat viiteensataan tukaattiin, ja minä panen ne tämän avioliiton hyväksi nousemaan tuhanteen."
"Tehkää siinä asiassa kuten haluatte, rakas Basile", vastasin silloin, "siitä meille ei tule riitaa. Asia on siis sovittu; muuta ei puutu enää kuin tyttärenne suostumus." — "Onhan teillä jo minun suostumukseni", sanoi hän, "eikö se riitä?" — "Ei aivan", vastasin, "teidän suostumuksenne on tosin tarpeellinen, mutta hänen suostumuksensa tarvitaan myöskin." — "Hän noudattaa minun tahtoani", vastasi hän, "haluaisinpa nähdä, uskaltaako hän vastustaa minua!" — "Antonia on isänvallan alla, ja tottelee epäilemättä sokeasti hänen tahtoaan; mutta tuskin hän niin ollen tekee sen vapaasti; ja olkoonpa hänellä vaikka vähänkin sitä vastaan, niin en mistään hinnasta tahtoisi tehdä häntä onnettomaksi. Sanalla sanoen, ei se riitä, että saan teiltä hänen kätensä, hänen tulee itsekin hyväksyä teidän antamanne lahja." — "Mitä vielä!" lausui Basile, "minä en ymmärrä noita viisasteluja: puhukaa itse Antonian kanssa, niin näette, ellen pahoin pety, ettei hän toivo parempaa kuin tulla teidän vaimoksenne." Sen lausuttuaan hän kutsui tyttärensä sinne, jättäen meidät hetkeksi kahdenkesken.
Käyttääkseni hyväkseni tätä kallista aikaa kävin heti pääasiaan kiinni, lausuen: "Kaunis Antonia, ratkaiskaa kohtaloni. Vaikka minulla on jo isänne suostumus, niin älkää luulko, että tahdon sitä käyttää jos se loukkaa teidän tunteitanne. Niin palavasti kuin haluankin saada teidät omakseni, niin luovun toivostani kuitenkin, jos te suostutte siihen ainoastaan lapsen kuuliaisuudesta." — "Sitä en koskaan aio sanoa", vastasi Antonia hieman punastuen, "teidän pyyntönne on minulle sydämestäni mieleen, yhdyn siis isäni lupaukseen kaikin puolin, enkä suinkaan sitä vastusta. En tiedä", lisäsi hän, "onko oikein vai väärin, että näin puhun; mutta jos te ette minua miellyttäisi, niin olisin kyllin suora sanoakseni sen; miksenkä siis lausuisi yhtä suoraan sen vastakohtaakin?"
Hänen lausuessa näitä sanoja, joita en voinut ihastuksetta kuunnella Basile tuli takaisin luoksemme. Hän oli kärsimätönnä kuulemaan tyttärensä vastausta ja valmiina torumaan, jos hän oli hiukankin pannut vastaan, ja tuli senvuoksi kysymään minulta: "No, mitä kuuluu, oletteko tyytyväinen Antomaan?" — "Olen niin täydellisesti tyytyväinen", vastasin, "että alan heti paikalla valmistaa häitä." Sen sanottuani jätin isän tyttärineen siihen ja läksin neuvottelemaan asiasta sihteerini kanssa.
Viideskymmeneskuudes luku.
Gil Blas'in ja kauniin Antonian häät. — Miten ne vietetään ja ketä niihin saapuu. — Loppu.
Enhän tosin olisi tarvinnut Leyvain lupaa naimisiin mennäkseni, mutta olimme kuitenkin Scipion kanssa sitä mieltä, etten kernaasti voinut olla antamatta heille tietoa, että aioin naida Basilen tyttären, sekä hienotunteisuuden vuoksi pyytää heidän suostumustaan.
Läksin siis heti heidän luokseen. Don Cesar ja hänen poikansa silloin eivät tyytyneet ainoastaan hyväksymiseen vaan selittivät vielä suorittavansa kaikki häitten kustannukset. He lausuivat lopuksi: "Lähtekää nyt takaisin kotiinne Lirias'iin ja olkaa siellä rauhassa kunnes kuulette meistä puhuttavan. Älkää ryhtykö mihinkään häävalmistuksiin, ne me otamme huoleksemme." Noudattaen heidän tahtoaan palasin linnaani. Kerroin Basilelle ja Antonialle suojelijaimme aikomuksesta, ja me odotimme mitä suurimmalla kärsimättömyydellä tietoja heistä. Kahdeksan päivää odotimme turhaan. Sen sijaan yhdeksäntenä päivänä saapuivat neljän muulin vetämät vaunut. Niissä oli räätäleitä, jotka toivat kauniita silkkikankaita morsiamelle puvuksi. Saattajina oli useita livreijaan puettuja miehiä, erittäin kauniitten muulien selässä. Eräs heistä toi minulle kirjeen don Alphonsolta, joka ilmoitti siinä saapuvansa huomisin Lirias'iin isänsä ja puolisonsa keralla, ja seuraavana päivänä saapuisi Valencian suurvikaari toimittamaan vihkimisen. Ja niinpä he saapuivatkin: don Cesar poikineen, donna Seraphina sekä hänen kunnianarvoisuutensa istuivat neljän hengen kuuden hevosen vetämissä vaunuissa, ja niiden edellä ajoivat neljän hevosen vaunuissa donna Seraphinan seuranaiset, ja seurueen saattona oli kuvernöörin henkivartijaväki.
Armollinen Seraphina rouva kysyi heti perille saavuttuaan innokkaasti Antoniaa, joka puolestaan heti, kuultuaan rouvan saapuneen juoksi häntä tervehtimään ja kättä suutelemaan, minkä hän teki niin suurella suloudella että kaikki ihmettelivät. "No, rakas miniäni", kysyi don Cesar Seraphinalta, "miten Antonia teitä miellyttää? Olisiko Santillana voinut parempaa vaalia tehdä?" — "Ei koskaan", vastasi Seraphina, "he ovat kumpikin toistensa arvoiset, en epäile heistä tulevan hyvin onnellisia." — Kaikki ylistivät armastani; ja jos hän oli ollut miellyttävä villapuvussaan, niin silkkipuvussaan hän nyt kerrassaan hurmasi jokaisen. Oli kuin hän ei olisi konsanaan muuta pukua pitänytkään, niin jalo oli hänen ryhtinsä ja käytöksensä luonnollinen.
Sen hetken tullessa, jona minun elämäni oli yhdistettävä häneen suloisilla siteillä tarttui don Alphonso käteeni johtaakseen minut alttarin eteen, ja Seraphina teki saman kunnian morsiamelle. Me läksimme kylän kirkkoon, jossa suurvikaari odotti vihkiäkseen meidät. Juhlallisuus toimitettiin kyläläisten riemuhuutojen kaikuessa. Basile oli kutsunut myöskin kaikki seudun rikkaammat maanviljelijät häihin, ja he olivat tuoneet tyttärensä mukanaan, jotka olivat koristaneet itsensä nauhoilla ja kukilla ja pitivät tanssirumpuja käsissään. Sitten palattiin takaisin linnaan, jossa juhlan järjestäjä, Scipio, oli kattanut kolme pöytää, yhden herrasväelle, toisen heidän seurueelleen ja kolmannen, kaikkein suurimman, muille kutsutuille.