[VII. Sylki, henkäys ja suupala.]
Syljelle omistetaan tavoissa yleensä monenmoisia taikavaikutuksia. Maagillinen ajatustapa ei tee eroa varsinaisen ruumiin substanssin ja organisten eritteiden välillä. Sen vuoksi sylki, kuten hikikin, käytäntönsä puolesta on pääasiallisimmissa kohdin rinnastettava edellisten kanssa.
Sylki on helpoimmin esille saatavissa ja valmiin käytäntöön kaikista ihmisruumiin eritteistä. Tämä seikka kelpaa mahdollisesti selitykseksi sille, että sylki on saanut laajan käytännön sellaisissa taikatoimissa, jotka edellyttävät jonkin taikavälineen mahdollisimman helppoa ja vaivatonta käytäntöönsaantia. Näin on sylki ja sylkeminen yleinen vastataioissa, joissa nopealla tempulla on viipymättä neutralisoitava ja tyhjäksi tehtävä jokin taikavaikutus.
Toiselta puolelta syljen yhtenä organismin eritteistä ajatellaan kelpaavan aikaan saamaan samanlaisia sympatetisia yhdyssiteitä alkulähteeseen kuin varsinaiset organismin osaset. Määrätyn kohtalon alaisena se voi aiheuttaa ihmiselle sairautta y.m. onnettomuutta. Siis senkin suhteen on noudatettava tarpeellisia varotoimenpiteitä. Tästä ovat varsinaisesti saaneet alkunsa monet sylkemiskiellot, joskin niiden perustana joskus saattaa olla muitakin syitä.
Sylkeä ei kuitenkaan sanottavassa määrässä käytetä taikomisvälineenä sellaisissa suorastaan tyypillisissä taikaryhmissä kuin lemmennosto- ja kontaktitaiat yleensä sekä nefarinen taikuus. Näistäkin on kuitenkin esimerkkejä. Sellaisia on syrjänien keino saada koira seuraamaan itseänsä antamalla sille leipäpala, johon on sylkäisty,[516] sekä suomalainen taika sylkeä lehmän suuhun, jottei se pyrkisi pois kotoa.[517]
Tämän sijaan tunnetaan joukko taikatoimia ja taikauskoisia käsityksiä, joissa tunnettu ajatus ihmisen ja hänen erillään olevan ruumiillisen substanssinsa, tässä tapauksessa syljen, välillä kyllä on havaittavissa, mutta sillä on ahtaampi, lokalisoitu merkitys.
Näihin olisin taipuvainen lukemaan monet sylkemiskiellot, joiden ohella seuraukset varomattomasta tahi sopimattomasta sylkemisestä kohdistuvat suuhun ja suussa oleviin elimiin. Virolaisilla tunnetaan kielto sylkeä tuleen. Kiellon rikkomisesta on seurauksena rakot kielessä. Joka taas sylkee variksen jälkeen, saa hampaansa mustiksi ja kieroiksi.[518] Liiviläisten käsityksissä seuraus varomattomasta sylkemisestä kohdistuu silmiin. He sanovat, kun lapset syljeskelevät: "Ala silg, siz kāzābad nä´rad silma."[519] Votjakit uskovat, että jos joku kirvestä teroittaessaan sylkee kovasimeen, hänen kielensä puhuessa ikäänkuin takertuu kiinni, s.o. hän ei voi puhua nopeasti eikä lausua selvästi sanoja.[520] Syrjänien on ollut kiellettyä sylkeä tuleen. Kiellon rikkomisesta on seurauksena ihohalkeamien muodostuminen suuhun. Joka taasen sylkee kuumalle kivelle, sen kieli kuivettuu.[521]
Suomalaisessa taika-aineistossa eräät taiat kuvastavat sylkemisen ja syljen suhdetta suun elimiin, mutta edellisistä hiukan eriävässä merkityksessä. Sylkeminen ei täällä tavallisesti aiheuta mitään negativista seuraamusta suun elimille, vaan päinvastoin poistaa niistä sairauden. Yleistä on kielessä olevan rakon poistaminen loitsun ohella maahan sylkemällä.[522] Tämä yksinkertainen menettely on — kuten tavallista — voinut kehittyä monimutkaisemmaksi: sylkemispaikkaan on paljaalla jalalla tehtävä risti,[523] on syljettävä kolme kertaa[524] j.n.e.
Suomalainen taikakäytäntö yhtyy ikivanhaan tapaan poistaa kielen rakkoja. Marcellus Empiricus määrää niitä parannettavaksi sylkemällä.[525]
Tapa parantaa kielen rakkoja manauksentapaisen loitsun yhteydessä sylkemällä on varmaankin suhteessa käsitykseen kielen sairastumisesta varomattoman ja sopimattoman sylkemisen seurauksena. Lähinnä lienee tässä ollut vaikuttamassa neutralisointiprinsipi, s.o. paha on parannettava samoja teitä ja samoja välikappaleita käyttäen kuin mistä se on syntynytkin.