Edelleen kuuluu tänne eräitä menoja, joille on ominaista se, että nuorikko pannaan suorittamaan erinäisiä askareita. Näistä on ensi sijassa mainittava vedelläkäyntimenot, joista Jakovkin mainitsee. Ne suoritetaan joko varsinaisena hääpäivänä tahi seuraavana päivänä. Vesimatkalla käydään seremoniallisessa saattueessa. Tuotu vesi käytetään joko ruokien valmistamiseen tahi valelevat menoon osaaottaneet itseänsä sillä. Mukaan otetaan toisinaan ruokatavaroita tahi suolaa ja leipää.
Vertelimissä esiintyy vedelläkäynti siinä muodossa, että nuorikkoa kuljetetaan toisena hääpäivänä kaivon ympäri.
Eräät tiedot osottavat vedelläkäyntiin liittyneen lapsionnen pyytämisen veden haltijalta. Orlov kertoo nuorikon vihkimisen jälkeen miehensä kanssa käyneen joella lapsirikkautta anomassa. Veden haltijoita otsu-ved-azyria, ja otsu-ved-asyravaa palveltiin erikoisesti lapsionnen antajina.
V. Mainov esittää omina huomioinansa mielenkiintoisen kuvauksen mokshalaisten vedelläkäyntimenosta. Nuorikolla oli vesimatkalla käsissään elävä tahi tapettu kana, jonka hän mukana tuotujen leivän ja munakakun kanssa uhrasi veden haltijalle. Mukana ollut "vanhin vaimo" lausui rukouksen, jossa veden haltijaa pyydettiin varjelemaan nuorikkoa taudeilta y.m. pahalta ja sallimaan usein ja onnellisesti synnyttää. Rukouksen jälkeen nuorikko joko kokonaan meni jokeen tahi heitettiin hänen päällensä vettä.
Mordvalaisten vedelläkäyntitapa herätti jo aikaisin venäläisen papiston huomiota. Eräässä v:lta 1765 olevassa arkistotiedossa kertoo pappi piispalle mordvalaisten vihkimisen jälkeen vievän morsiamen vedelle, jossa kumarretaan kolmasti vettä; saavin ympäri tanssittiin kolmasti.
Venäläistenkin aikaisempiin avioliittotapoihin kuului vedelläkäynti niin huomattavana menona, että se erikoisesti kiinnitti papiston huomiota. XIII vuosisadan loppupuolelta olevassa metropoliitta Kyrilluksen säännöksessä sanotaan: "Ja olemme kuulleet, että Novgorodin seuduilla morsiamet viedään vedelle, ja nyt tahdomme, ettei niin olisi tahi käskemme kirota sellaisen."
Vedelläkäyntiseremonia kuuluukin säännöllisenä osana niinhyvin venäläisten kuin useiden muidenkin slaavilaisten kansojen häämenoihin. Siihen liittyy joskus nuorikon kylpeminen vedenottopaikassa tahi hänen ja muiden mukanaolijoiden valeleminen vedellä. Varsinkin eteläslaaveilla on yleistä ruokatavaroiden mukaanottaminen ja niiden sekä rahojen tahi sormuksen heittäminen veteen.
Mordvalaisten varsinkin nykyisemmät vedelläkäyntimenot osottavat näin ollen läheistä yhtäläisyyttä venäläis-slaavilaisten tapojen kanssa, Kuitenkin esiintyvät mordvalaiset menot täydellisempinä ja alkuperäisempinä kuin millaisina ne nykjisin varsinkin isovenäläisillä tavataan. Lisäksi liittyy heillä vedelläkäyntiseremoniaan veden haltijan palvonta lapsirikkauden antajana. Missä määrin viimemainittu käsitys on alkuperältään mordvalainen, emme tässä yhteydessä saata ottaa ratkaistavaksi. Joka tapauksessa ei tällaista käsitystä semmoisenaan tavata nykyisemmissä venäläis-slaavilaisissa tavoissa.
Selvempänä esiintyy varsinaisen askaroittamismenon luonne niissä toimituksissa, jotka seuraavat vedelläkäyntiä tahi jotka muuten suoritetaan samassa yhteydessä, nimittäin nuorikon toimitettavassa julkisessa ruoan valmistamisessa, kestittämisessä sekä lattian lakaisemisessa.
Viimeksimainitun tapaiset askaroittamismenot kuuluvat yleisinä venäläisten häämenoihin. Ohukaisten paistaminen, lattian lakaiseminen, jolloinka häävieraat heittävät rikkoja takaisinpäin, sekä nuorikon toimittama kestittäminen tapahtuvat täällä samaten kuin mordvalaisilla yleensä häämenojen loppupuolella tahi häiden jälkeisenä päivänä.