Koska taaskin koossa oomme
Näillä juhlilla jaloilla,
Päivillä pidettävillä;
Näähän ovat oikioita,
Jaloimpia juhliamme
Töistä, toimista monista,
Askarista, ammateista,
Meillen maanviljelijöille;
Joissa saanemme sanella,
Keskenämme keskustella
Mit' on mikin hyväks' nähnyt
Talonpojan tehtävissä,
Kokemuksen koulussansa
Ollessansa oppilaana.
Viel' on meillä viisarina
Näissä juhlajutteluissa
Oppineet opettamassa,
Akronoomit antamassa
Monenmoista neuvoansa
Luennoissa, lausunnoissa
Opin aavalta alalta;
Joka kautta keskustelun
Tulee toisen tiettäväksi,
Miten maamme saataisihin
Edistymään entisestä,
Työt ja tulot tuottaviksi,
Kannattaviks' kaikki toimet
Kaikin puolin kansassamme.
Tästä saattaisi sanoa
Meistä maanviljelijöistä,
Ettei liene enää meillä
Mitään uutta oppimista,
Ajatusten vaihtamista
Toisten töistä tehtävistä
Tässä halvassa virassa,
Kun on kauvan korjaeltu,
Ajan alusta alettu.
Vaan ei liene likimainkaan
Kaikki läksyt läpikäyty,
Opit vartehen otettu,
Miten maamme saataisihin
Enemmän elättäväksi,
Siksi sietävi asia
Keskenämme keskustella.
Ei elätä pännä meitä,
Jos ei aurasta apua;
Kuokka auran kumppalina
Meillä maanviljelijöillä.
Eihän maalima mahissa
Kauan pystyssä pysyisi,
Jos ei maata muokattaisi,
Kynnettäisi, kylvettäisi.
Maasta maalima elääpi,
Maasta makiat saapi,
Hapan kaikki hankitahan
Kansan kaiken tarpeheksi,
Eduksi tämän elämän,
Ravinnoksi ruumihillen.
Teillen vielä virkaveljet,
Sanon muutaman sanasen:
Siis sinä siveä vaari,
Taitava talon isäntä,
Elä suutu säätyhysi,
Elä virkaasi vihastu,
Vaikka vaivalla kovalla
Maasi mahtihin rakennat.
Tässä työssä tarvitahan
Aivan paljon ahkeruutta,
Vielä tarkkuutta tavassa
Kaikin puolin kaivatahan.
Siis on työllen, toimellemme
Aina arvo annettava,
Kun on tuiki tarpeellinen
Virka maata viljelevän.
Siitä voit kerskaten kehaista,
Kuten kerran Suomalainen
Sanoopi sanalla tuolla,
Etten vaihtas virkoani
Miehen kanssa kuuluisamman,
Joll' on kappa kamlotista,
Kallis kauhtana verasta.
Vielä virkan nuoremmille,
Kansallemme kasvavallen —
Kun olen kyllin kehunna
Esi-isäin elinkeinon;
Tään oon kautta kokemuksen
Itsekin opissa ollut,
Nämä läksyt läpikäynyt;
Aina aamusta varahin
Hikipäässä heilununna,
Ahkerana ammatissa,
Töissä toimissa monissa —
Sanan sanon nuoremmille:
Elkää etsikö etempää,
Maitten, merien takoa
Kuuluisia kultamaita;
Onhan viel' omassa maassa
Meillä armas Ameriikka.
Kyll' on täällä kyntämistä,
Kyntämistä, kuokkimista,
Paljon siemenen sijoa,
Ennenkuin on korvet kaikki
Meiltä kaadettu kumohon,
Kannot kaikki väännettynä,
Taiten tehty leipämaiksi;
Vielä niitty viimeiseksi,
Pellon äiti päälliseksi.
Siis on töitä, tehtäviä,
Oman maamme manterella,
Suomi-äidin synnyinmailla.
PELLERVON PÄIVILLÄ HELSINGISSÄ 31 p. tammik. 1900.
On taas ollut oiva juhla
Täällä Helsingin talossa,
Mik' on meitä miellyttännä
Maamme maanviljelijöitä —
Kuin on tänne tullut paljo,
Suuri joukko Suomestamme,
Saapunut satoa kuusi,
Päivillen pojan pätöisen,
Pellervoisen pellon poian.
Hauska olo ollaksemme
Tässä seurassa somassa,
Yhteistyössä, toiminnassa
Yhteisen hyvän etehen.
Se on oppi oivallinen,
Että uusia etuja
Ajateltaisiin alati
Kansan kasvavan etehen,
Tulevaisten tunnustella.
Niinpä päivät Pellervoisen
Ovat antaneet aluksi
Oppimista oivallista
Luennoista, lausunnoista
Yhteistyöhön, toimintahan
Kolmen päivän koulussamme.
Siis on päivät Pellervoisen
Kohta loppuhun kulunna.
Niinpä miehet muistakaamme
Pellervoisen päivätöitä;
Että viemme viemisiksi
Kukin täältä kotihimme
Tuliaisiks' tuttavillen;
Ehkäpä ottaapi orahan
Kantaa vielä kasvuakin,
Kun saa asian alullen
Itämähän ilman alle
Sulo Suomemme hyväksi.
Sanon muutaman sanasen
Vielä virkan vierahillen
Kyntäjillen, kylväjöillen,
Että teetten tehtävänne
Kuten poika Pellervoinen
Kylvöksensä kyyhätteli
Luojan sormien lomitse.
Käen kautta Kaikkivallan;
Sitten siunaus tuleepi
Suosiosta suuren Luojan.
Vielä lausun nyt lopuksi
Kiitokseksi kirjoittelen
Niillen herroillen hyvillen,
Jotk' on alkanna asian,
Yhteistyötä toimimahan,
Aatetta alottamahan,
Jost' on ollut kyllin meillä
Oivallista oppimista
Luennoista, lausunnoista
Kokeen aavalta alalta,
Mitä ompi mikin nähnyt
Kokemuksen koulussansa,
Jost' on paljonkin puhuttu
Kolmen päivän koulussamme,
Opin teillä ollessamme
Täällä tultu tietämähän.
VALTIOPÄIVÄIN AVAAMISESTA 15 p. syysk. 1863.
Iloinen on ilmoitella,
Josta aion kirjoitella,
Kuin on arvoinen asia
Sekä uusi aikakausi
Meitä kohti koittamassa.
Kuin jo saavat Suomen säädyt
Joka luokasta luetut,
Saavat kohta kokoontua
Niille juhlille jaloille,
Aivan suuriarvoisille,
Joit' on päätetty piteä
Kaupungissa kuuluisassa,
Herttaisessa Helsingissä.
Tämä toivottu sanoma
Ompi meillen arvollinen,
Joka suotiin Suomellemme,
Annettiin jo aika tietää,
Päivän määrä määrättynä.
Käsky saatu keisarilta,
Annettu Aleksanterilta.
Kyllä tästä Suomen kansan
Ompi aihetta aluksi
Arvoisallen asiallen
Ilon tunteilla tueta,
Kuin on kauvan odottanna
Suomi siltäkin sijalta,
Että saada edistyä,
Uutta laatia lakia,
Sovitella Suomen säädyt,
Mikä passaisi paraiten
Käytännössä kaikin puolin,
Koska aina ajan kulku
Uudistuksia anoopi,
Parannusta kaikin paikoin
Lainkin vanhan laitoksissa.
Jo on vuosia kulunna,
Jäänyt tuonne jälkipuoleen
Vuotta viisikymmenisen,
Jolloin säädyt sovitteli
Porvohossa päätöksiä,
Eikä oo sitä etua
Ajan pitkäisen perästä
Suomen kansallen suvaittu.
Nyt on aika arvollinen
Meitä kohti koittamassa,
Valtiot valmistumassa,
Joista toivomme tulevan
Monen kohdan korjausta,
Vahvistusta, virkistystä
Suloisellen Suomellemme.
Vielä toivoisin tulevan,
Että sinne sattuvaiset,
Valitut valtiomiehet
Oisi järjeltä jaloja,
Isänmaallen innokkaita;
Jotka puhuis puolestamme
Kaikki kansan kaipaukset
Pienimmästä suurimpahan,
Antain alhaisten asiat
Ylimäisten ymmärrellä.
Laittaa niillen lainkin säännöt,
Vanhat kaikki korjaella
Uutten muutosten mukahan.
Tästäkin jalosta työstä,
Kuin myöskin monista muista,
Mitä ennätti eläissään
Meillen tehdä toimellansa,
Olkoon kiitos korkeimmallen,
Meijän kuulu keisarillen
Suomen kansalta sanottu.
Vielä syyllä suuremmalla
Ompi meillä muisto rakas,
Kun hän piti tärkeänä
Tämän arvoisen asian,
Kun oli itse avaamassa,
Valtiot valmistamassa
Suomen säätyjen seassa
Ylhäisenä ystävänä,
Suomen suuriruhtinaana,
Keisarina korkiana.
Täst' ois kaiken Suomen kansan
Antaa kiitos korkeimmalle,
Ylhäisellen ystävälle
Tästäkin jalosta työstä
Suloisellen Suomellemme.
KEISARI ALEKSANTERIN KUOLINPÄIVÄSTÄ 13 p. maalisk. 1881.
Oisi mielessä minulla
Aine nytkin arvollinen,
Että ruveta runollen.
Jos vaan oikein osaisin,
Kertoella kaikin puolin
Aleksanterin armotöitä.
Vaikka jo asia vanha,
Vaan se uutena pysyypi
Miesten muistossa mukana,
Varsinkin se vanhempien;
Josta nyt nykyinen aika
Paljon puhetta pitääpi,
Kuin on Suomemme surussa,
Pahan mielen painon alla,
Että entistä enemmän
Muisteleepi muinaisia
Armo-isän armotöitä,
Aleksanterin aikakautta;
Jonka muisto ei murene
Suomen kansan suosiosta,
Vaan on ikimuistettava.
Vielä lasten lapsillakin!
Niinpä nytkin Suomen kansa
Pitää muistonsa pyhänä
Näinä huolen hetkinänsä,
Kun ne yhtyy yli Suomen,
Kantaa kauniit seppeleensä
Sillen patsaallen paraallen,
Jonka Suomi hällen nosti,
Ikimuiston ihmisillen.
Viel' on mulla muistossani
Armon-isän armotöitä,
Joita soi hän Suomellemme.
Tiesi tarkoin tarpehemme,
Katsoi kaikkien parasta;
Eikä ollut outo vieras,
Ehti käydä eläissänsä
Seitsemästi Suomessamme.
Siitä sitten rakkauskin
Kasvoi kahden puolisesti
Keisarin ja kansan kesken.
Enpä taida tarkallehen,
Enkä puolinkaan puhua,
Mitä meillen hyvää teki
Aleksanter aikanansa.
Hänpä itse valtiotkin
Ajan pitkäisen perästä
Avasi omalla suulla,
Vielä vahvasti vakuutti
Laitkin pyhänä piteä,
Kaikki kansan oikeudet.
Samoin saatti suomenkielen
Olemaan oikeustuvissa,
Virkakielenä viroissa.
Samoin koulut, samoin kirkot
Saivat uudet uudistukset,
Kansakoulut, kiertokoulut
Tuli kansallen tutuksi.
Alimmasta ylimpähän
Kääntyi kaiken kansan kasvot
Puoleen kuulun keisarimme.
Lähinnä liki Jumalan
Pysyy muisto muuttumatta.
Vielä toivon viimeiseksi,
Jos sen soisi suuri Luoja,
Antaisi armon Jumala
Lahjat laupiaat hänellen,
Keisarillen korkeallen,
Nikolaille haltijallen,
Että oisi sama mieli,
Sama armias ajatus
Jok' on ollut entisillä
Keisareilla kuuluisilla.
Että entiset pysyisi
Perustukset paikallansa,
Asetukset alallansa
Köyhän Suomen suosimana.
Eik' ole minulla muuta,
Parempata palkkiota,
Sidottua seppelettä
Panna muistopatsahallen
Jalon haltijan hyväksi,
Kuolinpäivän kunniaksi,
Kuin tää kehno kiitokseni,
Hyvin puuttuva puheeni.
KIISTELYSTÄ KIELEN PÄÄLTÄ VALTIOPÄIVILLÄ 1894.
Jo nyt soisi Suomen kansa
Kielikiistat loppuviksi.
Sitä toivoo Suomen kansa,
Että jo ajalla ennen
Oisi päästy päätöksissä
Vallallensa vanttuhista,
Ruotsin kahleista kovista,
Jota ruotsikot rumasti
Vielä nytkin viivyttävät.
Eivät soisi ensinkänä
Miestä miehestä tulevan,
Ottavan omin varoinsa
Aikamiehen askelia,
Saapuvan sillen sijallen,
Jossa Ruotsi rehevänä
Ijän kaiken istununna.
Paljon on jo Suomi päässyt,
Paljon viel' on pääsemättä
Kahlehistansa kovista;
Jos vaan vertaamme jälellen
Vuotta kuusikymmenisen,
Kuin oli vielä ruotsin valta
Ylimmillensä yletty,
Koulut kaikki kaupungeissa
Ruotsin rahkeissa kovissa;
Mistä sai nyt kansan lapset
Oppia nyt ollenkana?
Oli tuohon tyytyminen
Oman vanhemman opillen.
Kun oli vielä vanhempamme
Aivan oppimattomia;
Samoin suomeks' kirjallisuus
Sekin ol' varsin vähässä.
Samoin kaikki virkakirjat
Ne oli ruotsiksi rykätty
Eikä suomella omalla,
Talonpojan tuttavalla.
Vaan ei vieläkään viikingit,
Herrat ruotsikot rupeisi
Suomenkieltä suosimahan.
Aina vaan he väittelevät,
Kielikiistoja pitävät,
Niinkuin näissä valtioissa,
Sanomalehdissä samaten
Paraan mahtinsa panivat
Kiistellessä kielen päältä,
Että pitäis heillä olla
Ylivalta, ylivoima,
Olla päänä, päsmärinä.
Suomalaiset saavat olla —
Mitä pöydältä putovi,
Alta ottoa muruja.
Ihme on ikäni ollut,
Minun kumma mielestäni,
Mist' on jäänynnä jälellen
Ruotsinkielen ylivalta,
Vaikk' on väkensä vähäinen,
Kaikesta osa kaheksas.
Jo nyt soisin Suomelleni,
Että nousis nuori kansa,
Suomen poiat pontevasti,
Herrat niinkuin talonpoiat;
Oisi meillä yksi mieli,
Yksi mieli, yksi kieli,
Yhdet armaat ajatukset
Kerroksissa kaiken kansan.
Niin mä luulisin lopuksi
Kielikiistain katkeavan,
Vähenevän väittelyiden.