"Jätän teidät tänne", sanoi Kivisydän hiljaa, "minä menen leiriin, rauhoittukaa, ja mitä tapahtuneekaan, niin elkää ennen ampuko, kuin näette minun heittävän hattuni maahan".
Matkailijat nyökäyttivät myöntyväisesti päätään ja Kivisydän katosi pensaikkoon. Siitä paikasta, mihin matkailijat olivat laskeutuneet, saattoi helposti huomata kaikki, mitä leirissä oli tekeillä, saattoipa tarkasti kuuntelemalla kuulla keskustelunkin. Kumarruksissa eteenpäin, sormi pyssyn hanassa ja katse leiriin tuijottaen matkailijat nyt kuumeentapaisesti odottivat sitä hetkeä, jolloin saisivat lauaista.
Saavuttuaan leiriin Kivisydän astui esille nuotiotulen ääreen. Hitaasti hän lähestyi intialaisia ja siitä ystävällisyydestä, jolla nämät häntä tervehtivät, saattoi huomata, että mies, jonka huostaan matkailijat olivat antautuneet, oli villeille jo vanhastaan tunnettu. Don Pedro piti ensimmältä tätä onnena, sillä hän toivoi Kivisydämen mahdollisesti voivan vaikuttaa heidän pelastukseksensa, mutta sitte hän rupesi epäilemään luullen nuorta miestä petturiksi. Matkailijat eivät tienneet vielä, kuinka tämän turvaajansa käytöstä oikein selittelisivät, kuin leiristä alkoi kuulua vilkasta keskustelua, josta seuraavan selvästi saattoi huomata: "Minun veljeni on varovainen", sanoi yksi päämiehistä, "hän on valkoihoiset hyljännyt, koska hän tietää, että Tiikerikatti on heidät intialaisten keihäille pyhittänyt".
"Valkoihoisia en ole hyljännyt", Kivisydän vastasi päättävästi, "intialaiset siinä pettyvät, minä olen vannonut valkoihoisia veljiäni suojella, ja olenkin heitä puolustava voimieni mukaan".
"Tiikerikatin käskyt ovat sitä vastaan!", huudahti yksi päälliköistä.
"Minä en ole velvollinen tottelemaan Tiikerikatin käskyjä", Kivisydän vihastuen vastasi, "minä vihaan kavaltamista enkä ole salliva punaihoisten täyttää murhaavia aikomuksiansa".
"Ooh!" huudahti ensimmäinen päälliköistä. "Tiikerikatti tahtoo, että valkoihoisten päänahka on heiltä otettava".
"Te kurjat", metsästäjä kiljaisi vihastuen, "minäkin olen valkoihoisia, niin ottakaa minunkin päänahkani!" ja silmän räpäyksessä hän heitti karvaisen hattunsa maahan, hyökkäsi samalla intialaisen päällikön päälle ja syöksi veitsensä syvälle hänen rintaansa. Samassa kuului kuin yhdestä pyssystä neljä laukausta ja toisetkin nuotiovalkean ääressä olleista päälliköistä ketertyivät veriinsä hiekalle.
Nyt alkoi hirveä viiden miehen viittätoista vastaan taistelu, joka yltyi sitä kiivaammaksi, kun kukin tiesi ettei tässä ollut armoa odotettavissa. Onneksi matkailijoilla oli pistoolit, jotka ensin vastustajoitansa vastaan laukasivat ennenkuin sapeleillaan ryntäsivät. Kahdestakymmenestä sotilaasta kaatui kaksitoista, kahdeksan jälelle jäänyttä pötkivät pakoon.
Taistelun melske tunkeutui Hermosankin korviin, joka sivussa pensaissa sen taukoomista odotti. Pistooli kädessä tuo urhokas nainen oli joka hetkenä valmis puolustaimaan. Vihdoin tuli isä kertomaan koko tapauksen, sitten nousi koko seurue ratsailleen ja lähti matkaan.