Noustuaan ratsullensa antoi Kivisydän merkin lähtöön. Nuori ratsastaja katsasti alinomaa levottomasti ympärilleen, kuin olisi odottanut jotain hirveätä tapahtuvan. Hän otti kulkunsa eräälle kukkulalle päin, jonka juurelle pian saavuttiin. Matkailijat seurasivat noin kymmenen minuutin matkan päässä saattajasta, joka aina ratsasti hyvän matkaa edellä, kun yht'äkkiä kova laukaus kuului.
Matkailijat katsahtivat taakseen. "Mitähän tämä merkitsee", Don Pedro sanoi levottomana. "Epäilemättä kavallusta!" Don Estevan vastasi katsahtaessaan tarkkaavasti ympärilleen ja nähdessään Kivisydämen loitolla katoavan pensaikon taakse.
Tätä peloittavaa ääntä seurasi hiljaisuus. Mutta tuskin oli muutama minuutti kulunut kun tiheätä ampumista eri haaroilta alkoi kuulua silminnähtävästi vastauksena aikaisemmin annettuun merkkiin. Kohta tämän jälkeen tuli Kivisydän matkailijain luo, jotka hänen poissaolonsa oli tehnyt levottomaksi.
Hänen kasvonsa olivat vaaleat ja liikkeensä levottomat.
"Teidän tahtonne mukaan on tapahtunut", hän sanoi kiukustuneena. "Minä en vastaa siitä onnettomuudesta, joka nähtävästi teitä kohtaa".
"Mikä se on? Mikä vaara meitä uhkaa", Don Pedro kysyi kavahtaen ylös.
"Intialaiset ovat meidät huomanneet", vastasi Kivisydän, "Tiikerikatin villi seurue on meidän läheisyydessämme".
"Oi!" Don Pedro huudahti kauhistuksella, "minkä nimen lausuitte? Tiikerikatti, tuo peloittava rosvoilija, jonka lukemattomat rikokset vuosikausia on tämän seudun täyttäneet kauhulla, lähestyy meitä. Oi meitä, olemme hukassa!"
"Ei hän itse", Kivisydän rauhoittaen vastasi, "vaan osa hänen rosvojoukkoansa. Nyt tarvitaan kylmäverisyyttä ja miehuutta". Hänen annettua merkin laskeutuivat kaikki nyt maahan ja alkoivat hiljaa käydä konttaamalla eteenpäin; Hermosakin oli niin paljon virkistynyt että saattoi tähän outoon kulkuun voimiansa myöten ottaa osaa. Hän tahtoi ennen viimmeisetkin ponnistuksensa käyttää, kun joutua vihollisten kynsiin. Askel askeleelta tulivat matkailijat, aseet käsissä, eteenpäin, kunnes aivan lähellä huomasivat intialaiset. Neljä heistä, jotka vasemman korvansa yli pistetystä korppikotkan sulasta voi tuntea päälliköiksi, olivat nuotiovalkean ääressä kyyryssä äännettöminä polttaen piippuansa.
Kivisydämen käskystä nousivat matkailijat hiljaa ylös ja kukin heistä haki puurungon takaa suojan.