Kivisydän, joka kertomusta oli tarkkaan kuunnellut, rypisti otsaansa, sillä hän näkyi arvaavan, keitä nuo rosvoilijat olivat, kuitenkaan hän ei keskeyttänyt Don Pedroa, joka jatkoi:
"Olimme epätoivon tilassa ja ellei ystäväni ja onnettomuuden toverini Don Estevanin, joka omistaa jättiläisvoimat, olisi onnistunut siteitänsä katkoa ja meitä irroittaa kahleistamme, niin kurjasti olisimme joutuneet hukkaan. Kaikki kapineemme riistettyinä jatkoimme matkaamme jalkasin, mutta mahdotonta oli tästä aivan tuntemattomasta metsästä löytää ulos. Harhailtuamme ympäri antauduimme vihdoin kärsivällisesti kohtalomme huostaan".
"Onnettomuus tulee kuitenkin harvoin yksin — sillä yht'äkkiä huudahti tyttäreni kivusta — hän oli saanut käärmeen pureman. Silloinpa vasta epätoivomme nousi korkeimmilleen. Nyt oli ajatuksemme kuumeentapaisesti kiintyneinä siihen, kuinka saisimme lapsiraukan pelastetuksi".
"Tässä epätoivon hetkessä Jumala lähetti teidät pelastavana enkelinä luoksemme".
Kivisydän seurattuaan osaaottavaisesti Don Pedron kertomusta tahtoi nyt sanaakaan lisäämättä poistua seurueesta.
"Oi, jääkää tänne!" rukoili vanhus kääntyen Kivisydämeen, "elkää jättäkö meitä tänne erämaahan!"
Kivisydän ei mielinyt heitä kauemmaksi seurata, vaan antoi sen neuvon että odottaisivat täällä aamun tuloa, koska yön pimeydessä matkustaminen oli arveluttavaa. Mutta kun toisetkin häntä kiihkeästi pyysivät saattamaan heitä metsästä pois, niin hän siihen suostui, sanoi kuitenkin: "Olen teitä varoittanut vaan en vastaa siitä kaikesta, joka vielä voi tapahtua".
Kolmas luku.
Hyökkäys ja voitto. — Ero.
Matkailijat valmistautuivat nyt jättämään tämän paikan jossa edellinen kohtaus oli tapahtunut. Hermosa nukkui vielä sammalikolla, ja herättää häntä olisi ollut sangen varomatonta, joka olisi hänen paranemisellensa mitä arveluttavimpia seurauksia vaikuttanut. Kivisydän katkoi sentähden vahvan puunoksan, josta valmisti jonkunlaisen kantopaarin, jolle sitten kaksi Don Pedron palvelijaa Hermosan nostivat.