Havaintoja. — Onnettoman kuolema.
Erottuaan isästään luolassa ei Kivisydän ollut häntä sen koommin tavannut. Aavistaen intialaisten aikovan Don Pedrosta vahingoittaa hän pysytteliin siirtolan läheisyydessä voidakseen tarpeen tullessa tälle nyt rakkaaksi tulleelle ukolle olla apuna.
"Onnetoin!" Kivisydän huudahti nähdessään verissään makaavan
Tiiketikatin.
"Kivisydän!" vastasi rosvoilija kohottautuen vuoteeltaan ja tuijottavin silmin nuorukaiseen katsahtaen. Kooten kaikki voimansa hän kaikkien läsnäolijoiden kuullen huudahti: "Saatte kuulla salaisuuden! — Vuodet ovat varmaankin paljon minun muuttaneet, koskapa tähän asti olen voinut pysyä tuntemattomana".
Tarttuen Don Pedrosta käteen hän lausui: "Minä olen — Fernando, veljesi, joka yli kolmenkymmenen vuoden olen epäsovussa ja vihassa ollut sinusta eronneena".
"Mitä sanottekaan?" huudahti Don Pedros ja hämmästyksen huuto pääsi kokoutuneista. "Olen totuuden sanonut", sanoi Tiikerikatti kylmästi vastaten. "Nimeni olen sanonut. Olen Fernando". Heikommalla äänellä hän jatkoi: "Kolmekymmentä vuotta olen erämaassa harhaillut; tullut itse villiksi, liittynyt intialaisiin, jotka pian minun valitsivat päälliköksensä. Heidän avullaan tahdoin sinulle kostoa, kun katala onneni minun saattoi tähän tilaan, sinun käsiisi". "Jumalan sallimus tässä on!" lausui Don Pedros lauhkeasti, mutta Tiikerikatti viitaten kädellään jatkoi: "Voimani katoavat. Kuulkaat siis kaikki, ennenkuin silmäni ainiaksi ummistuvat", ja Kivisydäntä osottain hän sanoi: "Sinä et ole minun poikani — olet Don Carlos, veljeni Don Pedroksen poika. Pienenä poikasena sinut salaa ryöstin isältäsi ja vein erämaahan. Lapsesi on tässä, Don Pedros!" huudahti hän ponnistaen kaikki voimansa, jonka jälkeen voimattomana vaipui vuoteelleen.
"Lapseni", kuului kuin kaiku isän suusta ja sydämellisesti hän puristi nuorukaista rintaansa.
"Veljeni!" huudahti Hermosa tuolilta hypähtäen, jolle liikutuksesta oli vaipunut. "Sinäkö, veljeni, olit siis henkeni pelastaja, saattajamme erämaassa aavistamattamme rahtuistakaan, mitkä sisälliset siteet meitä yhdistivät. Jumalani, kuinka kaiken tämän piti tapahtua!"
Tämän kohtauksen kestäessä Tiikerikatti yhä oli kuolontapaiseen uneen vaipuneena. Kerran raotti kuoleva silmäänsä ja yhä kalpenevilta huuliltaan kuului ainoa sana: "Anteeksi!"
Huulet ummistuivat ja hetkisen kamppailtuaan Tiikerikatti jäi liikkumattomaksi. — Hän oli kuollut.