Kauan Thomas tarkasteli näitä komeiden ratsuin seljässä istuvia miehiä.
"Tuletpa heidät lähemmin tuntemaan", sanoi Warren erästä ratsastajoista ystävällisesti tervehtäessään. "He ovat nimeltä Gauchos, tuon suuren juuri näkemäsi Pampas-aavikon asujaimia. Omistaen monilukuisia karjalaumoja he minulle luovuttavat eläintensä nahkoja; jonka tähden olen aina heidän kanssansa tekemisissä".
Pian saavuttiin talon edustalle, joka sekä kokonsa että komeutensa puolesta paljon erosi muista. Tämä oli Warrenin perheen asunto, jonka kesti-ystävälliset ovet nuorelle sukulaiselle nyt avautuivat.
Talonisäntä esitteli sukulaisensa kotiväelleen ja tarjottua ruokaa sekä juomaa vieras vietiin huoneesensa, jossa hyvässä levossa sai virkistää matkan vaivoista rasittunutta ruumistansa.
Herätessään Thomas kuuli enonsa vilkkaasti keskustelevan erään miehen kanssa, jonka tunsikin samaseksi Gaucholaiseksi, jota enonsa matkalla oli tervehtänyt.
Thomas meni huoneesen, missä molemmat miehet keskustelivat. Gaucholainen nimeltä Wituh, tarkasteli mielihyvällä koreata nuorukaista, ja tultuaan esitellyksi, pyysi häntä ottamaan osaa keskusteluun, joka koski suuremmoista nahkojen hankintaa. Keskustelun molemminpuolisella menestyksellä loputtua Wituh otti sydämellisesti jäähyväiset.
Toinen luku.
Vanhuksen neuvo. — Matkaanvalmistus ja hyvästijättö.
Vuosi oli kulunut umpeen mitään erinomaista Warrenin talossa tapahtumatta. Thomas tuli enonsa kauppaliikkeessä, joka laajenemistaan laajeni, aivan hyvin aikoihin. Peräänkysymys nahoista tuli niin suureksi, että Warren katsoi parhaimmaksi vuosittain lähettää mies nahkain ostoa varten aavikoille. Kysymys vaan oli, ken olisi niin rohkea, tälle pitkälle matkalle lähtemään, seuduille, joilla intialaisten hyökkäyksistä ei ollut varmaa.
Kukapa muu kuin Thomas oli tähän kuin luotu. Mutta tässä asiassa oli
Wituh'inkin mielipidettä kuultava.