"Terve tultuanne, rakas ystäväni", huudahti Thomas surullisella äänellä. "Kiitos Jumalan että tulitte enoni luo viimeisille jäähyväisille".
Kyynelsilmin astui Wituh portaita ylös ja meni kuolevan vanhuksen huoneesen. Hänen lähestyessään kuoleva vielä kerran raotti lakastuneita silmiään ja vaivaloisesti liikkui huuliltaan sana "Wituh!" jonka jälkeen päänsä rauhallisesti vaipui alas ja — hän heitti henkensä.
Pitkällisiä surun päiviä Wituh tällä kertaa vietti Warrenin talossa. Tätä hän ei aavistanut. Hän viivähti kaupungissa siksi kunnes väsyneen matkailijan ruumis oli haudattu, jonka jälkeen rupesi paluumatkalle lähtöä säälimään. Jäähyväisten hetki nyt tuntui katkerammalta kuin koskaan ennen ja ratsastaessaan seurueineen kaupungin katuja oli kuin näkisi hän tämän viimeisen kerran.
Ja viimeisenpä erän hän sen näkikin. Muutama kuukausi sen jälkeen hän eräässä taistelussa intialaisia vastaan tuli kuolettavasti haavoitetuksi ja viimeisiä sanojansa oli terveiset Thomakselle.
Helppo on ajatella millä tunteilla tämä vastaan otti tiedon Wituh'in kuolemasta. Thomas sitä vastoin, joka sai enonsa kauppaliikkeen periä, näki vielä monta onnellista päivää ja palautti usein mieleensä muiston kelpo gauchosta.