Seurueen etunenässä meni Hutter. Ilmoitettuaan tyttärilleen aikomuksestaan hän tovereinensa nousi venheesen ja kaikessa hiljaisuudessa soudettiin ulos järvelle. Tämmöinen matka yön pimeydessä oli vaarallinen, kuitenkin saattoi Hutter vakavalla kädellään ohjata veneen puolen tunnin kuluttua määräpaikkaan.
Ensinnäkin oli jokataholta tutkittava, näkyisikö missään tulta tuikkavan. — Koska ei mitään huomattu, niin päätettiin laskea rantaan. Hurry ja Hutter nousivat pyssyinensä hiljaa maihin ja Haukansilmä jäi venettä vartioimaan.
Koverrettu puunrunko, jossa pieni venhe oli kätkettynä aivan lähellä vuoren rinteellä. Syvä hiljaisuus vallitsi metsässä ja vaaratta saapuivat etsijät määräpaikalle. Hutter veti sangen varovasti veneen puun sisästä, nosti sen hartijoillensa ja molemmat lähtivät nyt kulkemaan mäen rinnettä alas rantaan päin. Tänne saavuttuansa he laskivat kevyen veneen toisen viereen veteen. Tällä tavoin saatuansa kaikki venheensä valtoihinsa, oli tarkka vaarinpito näistä tarpeellinen. He soutivat nyt sellaiseen paikkaan, mistä koko rannalle voi nähdä. Mutta yht'äkkiä taukosivat soutamasta, sillä jonkun matkan päästä huomasivat valoa, joka lähemmin katsellessa näytti sammuvalta kekäleeltä. Aivan varmalta näytti, että tässä oli intialaisten leiri ja koska he kaikessa tapauksessa seuraavana aamuna saivat tältä puolen odottaa hyökättävän, niin tahtoivat saada tiedon villien sotilasten sekä lu'usta että varustuksista.
Haukansilmä pysytteliin venheessä rannan läheisyydessä sillä aikaa kun
Hurry ja Hutter salaista polkua myöten hiljaa hiipivät tulelle päin.
Lukija voi ajatella missä jännityksessä nuori mies venheessä, yksin istuen, odotteli mitä tuleman piti.
Hetkinen oli jo toverein lähdöstä kulunut, kun Haukansilmän huomion herätti ääni, joka hänen täytti pelolla. Hän kuulusteli ja kuulikin kohta läpitunkevan äänen, joka ilmaisi jotakin kauheata. Haukansilmä laski aironsa veteen ja samassa, kun venheellä lähestyi rantaa, hän selvästi kuuli kuivain oksain ritinää, jopa askeleitakin. Hetkisen oltuaan epäilyksissä, ken tulija mahtoi olla, kuului yhtäkkiä viisi tai kuusi laukausta. Hurja huuto seurasi sitä ja lehdistöstä kuului räiskettä, josta selvään voi huomata, että mies miestä vastaan taisteltiin.
"Heittäkää irti, te maalatut käärmeet!" Hurry kiljui vihasta. "Eikö siinä jo ole kyllä että olen vallassanne, tahdotteko kai vielä minut tappaakin?"
Haukansilmällä oli nyt se surullinen tieto että toverinsa uskallettuaan liian pitkälle olivat joutuneet villein käsiin ja tietämättömänä, mitä tehdä, hän antoi veneestä merkin.
"Pysy rannasta loitolla", huusi Hutter Haukansilmälle. "Me olemme kahleissa ja minun lasteni turvallisuus riippuu kokonaan sinusta. Sinun on varovasti koettaminen päästä villejä pakoon. Jumala ei ole toki sinua hylkäävä, vaan onnellisesti vievä majataloon takaisin. — Hän sinua siunatkoon!"
"Olkaa huoleti!" huusi Haukansilmä rauhoittaen. "Minä olen tyttäriänne suojeleva niin hyvin kuin voin".