"Niin, Haukansilmä, tee mitä vallassasi on!" huusi Hurry, joka kahden intialaisen vartioimana, kädet kahleissa, seisoi muutaman askeleen päässä Hutterista. "Mutta", lisäsi hän, "minun mielestäni on parasta, että soudat majataloon, otat molemmat tyttäret ja vähän muonavaroja mukaasi ja tulet siihen paikkaan järveä, josta tänään nousimme maihin. Siitä voit löytää tien delawarelaisten luo; sillä, mitä minuun ja Tuomo ukkoon tulee, niin tietämätöntä on, eivätkö intialaiset jo tänä yönä meiltä ota päänahkaamme".
Tässä Hurryn keskeytti karkealla kädellä suuta vasten lyönti, merkki, että yksi villeistä ymmärsi niin paljo englannin kieltä, että hän miehen puheesta vähäisen ymmärsi. Heti sen jälkeen loittonivat intialaiset rannalta syvemmälle metsään, ja Hurry ynnä Hutter seurasivat heitä estelemättä.
Neljäs luku.
Tukala tila. — Eräs seikkailu.
Haukansilmä oli nyt yksin kohtalonsa nojassa. Tilansa oli sangen tukala. Kaukana metsässä olivat toverinsa, joita ei voinut auttaa ja majatalossa molemmat tyttäret avuttomina, joiden luo synkässä yössä oli vaikea päästä. Sidottuaan molemmat venheet yhteen hän souti järven keskelle päin. Täällä hän levähtääkseen heittäysi pitkäkseen veneesen, jonka jätti aaltojen ajeltavaksi. Edellisten hetkien jännitys väsytti Haukansilmää niin että muutamassa minuutissa vastoin tahtoansa vaipui makeaan uneen, josta vasta aamun koitteessa heräsi.
Yön kuluessa hän oli lähestynyt vuoren juurta, joka kohosi jyrkkänä järven itäisellä rannalla, niin lähelle, että selvään voi kuulla lintujen laulavan. Vinha tuuli puhalsi niin ankarasti että ajoi veneen rantakiville, eikä kaikin voiminkaan hän voinut saada sitä rannasta ulommaksi. Sekin toivo, että hän tässä paikassa voisi intialaisten huomaamatta pysytellä, oli vähäinen. Neuvotonna, mitä tehdä, laski hän airon veneesen ja tarttui pyssyyn. Olipa juuri nostamaisillaan asettaan, kun kuula lensi niin läheltä päätänsä että hänen täytyi kyyristyä ja heittäytyä pitkälle pituuttaan veneen pohjalle. Tätä seurasi huuto ja seuraavassa silmänräpäyksessä juoksi intialainen lehdiköstä, jossa oli ollut piiloutuneena, avonaiselle paikalle sitä nientä, jonka kivikolle vene oli ajautunut. Haukansilmä, huomaten vaaran, nousi yht'äkkiä ylös ja tähtäsi pyssyllään. Kuitenkin — hän maltti silmänräpäyksen; oli näet ensimmäinen kerta, jolloin hän ihmistä tähtäsi. Mutta kun näki, että tässä oli valikoiminen sen välillä joko tappaa taikka tulla tapetuksi, niin hän laukaisi ja — surkealla huudolla kaatui intialainen maahan. Oudot tunteet valtasivat tässä silmänräpäyksessä Haukansilmän. Katumus sekoittui voittoriemuun. Ladattuaan pyssynsä uudestaan hän juoksi venheestä kaatuneen intialaisen luo, joka rentonaan makasi seljällään. Tämä ei ollutkaan hengetönnä, sillä silmänsä käännähtivät sinne tänne jokaisesta voittajan askeleesta ottaen vaarin. Nähtävästi hän odotteli sitä kuolettavaa pistosta, joka päänahkan riistämisen edellä tavallisesti käypi, vaan Haukansilmä, joka arvasi intialaisen ajatukset, rauhoitti hänen pelkonsa.
"Ei puna-iho", hän sanoi, "ei sinulla ole mitään pelkäämistä; päänahkan riistäminen ei ole minun asiani, tahdon ennemmin vaan sinua auttaa niin hyvin kuin voin". "Vettä", huusi kuoleva janoissaan, "anna intialaisraukalle vettä!" "Sitä saat", vastasi Haukansilmä lauhkeasti ja nostaen käsivarsilleen hän kantoi hänet rantaan, jossa asetti hänen ruumiinsa sellaiseen asentoon, että saattoi palavata janoaan sammuttaa.
Muutaman minuutin intialainen istui selkä kallion suojassa rannalla, kun yht'äkkiä nyökäyttäen päätään sulki silmänsä ainiaasti. Viimmeisen silmäyksensä, jossa laupeus ja anteeksianto kuvastui, hän loi Haukansilmään.
"Hänen henkensä on haihtunut", sanoi Haukansilmä surullisesti ja nosti maahan vaipuneen ruumiin istuvaan asentoon kallioseinän nojaan. "Minä en tahtonut sinun kuolematasi, punaiho", hän sanoi lohdullisesti, "vaan itsepä annoit minulle vallan valita joko tappaa tai tulla tapetuksi, ja silloin tein minkä jokainen asemassani olisi tehnyt. Luulenpa olevani viaton".
Nämä sanat osaksi ääneen osaksi supisten lausuessaan hän ajatuksissaan keskeytyi, kun parin sadan askeleen päässä maaniemekkeeltä huomasi toisen intialaisen. Hän oli luonnollisesti vakooja, jonka pyssyn laukaus nähtävästi oli saanut liikkeelle. Intialainen, huomattuaan hänen, antoi kuulua kiihkeän huudon, johon ainakin tusina villejä eri paikoilta vuoren harjannetta vastasi. Haukansilmä, tämän uhkaavan vaaran huomatessaan, juoksi muutamalla hyppäyksellä venheesensä, jonka muutamalla voimakkaalla aironvedolla sai ulommalle rannasta. Tuulikin oli kääntynyt, joten hänen onnistui ennen villein tuloa soutaa syvemmälle järveä, jonne mitkään pyssynluodit eivät voineet kantaa.