Intialaiset, nähdessään toverinsa hengetöinnä kallion nojassa, joutuivat hirveään raivoon ja vannoen kauhean koston Haukansilmälle he vetäytyivät metsään takaisin. Aurinko oli jo ehtinyt korkealle taivaalle kun Haukansilmä lähestyi Hutter-vanhuksen majataloa. Judith ja Hetty olivat tasangolla suuressa jännityksessä ja huolessa odottamassa hänen tuloansa.
Viides luku.
Ikävä yhtymys. — Päätetty yhteentulo.
"Missä isämme on?" molemmat sisaret huudahtivat, kun näkivät
Haukansilmän yksin tulevan luoksensa.
"Hänen kävi onnettomasti!" nuori mies vastasi yksinkertaisesti ja peittelemättä. "Hän ynnä Hurry joutuivat villein käsiin; ja taivas tietäköön, mikä tästä lopuksi tuleekaan. Metsässä kätkössä olleen venheen olen tuonut mukanani, niin että ainoastaan lautoilla taikka uiden voivat villit sotamiehet meitä lähestyä. Illampana on Chingachgook'kin yhtyvä meihin ja silloin voimme, kuten toivon, sekä arkkia että majataloa suojella, kunnes läheisen linnaväen upseerit, näistä tapauksista tiedon saatuansa, saapuvat avuksemme".
"Oi toki!" huokasi Judith, "että tämä kumminkin piti tapahtuman! —
Kertokaa edes tarkemmin vangittuin kohtalosta!"
Haukansilmä antoi nyt lyhyen ja selvän kertomuksen kuluneen yön tapauksista, jota Judith ja Hetty, näyttämättä mitään liikutuksen merkkiä, jännityksellä kuuntelivat. Haukansilmän lopetettua tyttäret äännettömään surumielisyyteen vaipuneina nousivat valmistamaan päivällistä, kun sillä välin Haukansilmä asetteli aseitansa järjestykseen.
Aterian kestäessä Judith kääntyen Haukansilmään sanoi: "Kerroit jo ennen tuosta Chingachgookista. Luuletko voivamme antautua tuon intialaisen suojelukseen?"
"Varmaan, yhtä hyvin kuin minun", vastasi Haukansilmä. "Jalosydäminen hän on kuin harva heimolaisistaan".
"Mutta mitä tuo omituinen nimi, Chingachgook, oikeastaan merkitsee?" kysyi Hetty uteliaasti.