Puhuessaan hän asetti hatun vuoteelle ystävänsä viereen. Melville Gurney tunsi sen silmänräpäyksessä; mutta hän koetti näyttää aivan huolettomalta, kysyessään: —
"No, mikä se on, jonka sinä ymmärrät, John Burleson?"
"Koko asia. Minä käsitän sen nyt alusta loppuun saakka. Tuo pikku Yankee-tyttö oli juuri tullut Risteykselle, kun väkemme alkoi saartaa häntä. Hän kätkeytyi kuusien keskelle — arvattavasti ihan tienhaarassa — ja epäilemättä näki ja kuuli kaikki, mitä tapahtui. Jumalisten! hän on urhea pikku otus! Mutta millä hiiden tavalla sinä luulet hänen pitäneen hevostansa hiljallensa, satakunta hevosia ylt'ympärillään? Jumal' armahda! Siinä oli ahtaat paikat! Sitten hän ulos pyrkiessään kohtaa Mr. Melville Gurney'n seisomasta vahtina tuon kunniallisten murhaajien pirullisen joukon puolesta, ampuu häntä ennenkuin hän kerkii sanomaan Jack Robinson, ja tulee lentäen tänne niinkuin lintu tuolla oivallisella täysirotuisella, saavuttaa tuomari Denton'in vaunut ja pelastaa isänsä hengen niinkuin sankaritar ja lady myöskin, jota hän todellakin on. Lempo vieköön, jollen ole valmis suutelemaan vaikka hänen vaatteittensa liepeitä! Mel. Gurney, minä hirtettäköön, jollen kadehdi sinulta huvia tulla ammutuksi semmoiselta loistavalta, urhealta pikku tytöltä! Tunnetko sinä häntä? Joko koskaan tapasit häntä?"
"Kyllä".
"Tietysti. Väittävät hänen tuntevan yhtä monta ihmistä, kuin hänen isänsäkin, joka, sivumennen sanottuna, ei ole mikään tyhmä mies. Minä tunnen hänet ja pidän hänestä myöskin, vaikka hän onkin carpet-bagger. Minä olen iloinen, että puhuin hyvän sanan hänen puolestaan viime yönä. Epäilemättä tyttö kuuli sanani. Mel. Gurney, kerran onni koittaa minulle! Anna minulle tuo hattu! Mitä aion tehdä sillä? No, viedä sen takaisin sen omistajalle, solmia rauhaa hänen isänsä ja tuomari Denton'in kanssa ja ajan täyttyessä tarjota hänelle käteni ja sydämeni."
"Pah!" huudahti Gurney.
"Pah? Rakas ystäväni, kova inho näyttää äkkiä syntyneen sinussa. Kukaties sinä tahtoisit astua minun sijaani! Muista vaan, ettet sinä voi saada kaikkia hyviä asioita. Siinä on kylläksi sinulle, että hän linkosi palasen kylmää lyijyä luurankosi läpi. Ole kiitollinen siitä, mitä sinulla on, äläkä kadehdi muilta heidän pikku huvejaan".
"Minä soisin, että lakkaisit hulluttelemasta ja puhuisit jotakin järkevää vähän aikaa, Burleson", sanoi Gurney kärtyisesti.
"Kuuleppas häntä nyt! Niinkuin olisin mitään muuta tehnyt! Jumalisten! mitä enemmän järkeviä puhun, sitä vähemmän arvoa minulle annetaan. Sitä todistakoon Jake Carver illalla, ja Mel. Gurney tänä aamuna. Minä en ole mikään eilisen teeren poika; ja jos minun itse sallitaan olla tuomarina, katson itseni oikeutetuksi sanomaan, etten koskaan ole kuullut viisaampaa ja vakuuttavampaa puhetta kuin mitä virtasi näiltä huulilta noissa molemmissa tilaisuuksissa", vastasi Burleson.
"Puhutko toden perästä?" kysyi Gurney.