"Mistä, järkevästä puheestako? Aivan toden perästä".
"Ei, miss Lily Servosse'sta", sanoi Gurney.
"Ja sydämeni ja käteni tarjoamisesta hänelle?" vastasi Burleson. "En. Kovaksi onneksi — älä vaan kantele minun päälleni ja juttele, että kerta käytin tätä sanaa; mutta ihan totta puhuen minä en milloinkaan ollut niin likellä tuntea sitä — kovaksi onneksi, sanon, olen, niinkuin sinun on syy tietää, sidottu lahjoittamaan kalliin persoonani toiselle — eräälle miss Lily'lle myös (kiitos Jumalan nimestä ainakin!) — ja minun täytyy siis kieltää itseltäni tuo erinomainen etu-oikeus, josta hetken uneksin. Ei, minä en puhu toden perästä tästä asian osasta".
"Mutta minä puhun", lausui Gurney pontevasti.
"Mitä hittoa sanotkaan!" huudahti Burleson kummastuneena. "Älä siinä joutavia!"
"Minä tahdon voittaa ja naida Lily Servosse'n, jos kykenen", arveli
Gurney häveliäästi.
"No, tuhat tulimmaista!" huudahti Burleson. "Mutta tiedätkö, vanha veikko, että minä en luule sinun ilman syytä puhuvan asiasta 'niinkuin siinä tapauksessa vaan?' Minun luuloni on se, että siinä on vielä monta mutkaa, vaikka sinun onnistuisikin päästä tuon matkan päähän. Muista, vanha toveri, että sukusi, asemasi ja kaikki nuot eivät suinkaan aio puoltaa sinua tässä asiassa. Nuot carpet-baggerit eivät huoli tään taivaallista siitä, kuinka monta niggeriä sinun esi-isilläsi oli. Sitten sinun isäsi erittäin vastustaa Servosse'a; ja mitä sinuun itseesi tulee — kaikki, mitä sinä minun ymmärtääkseni voit eduksesi tuoda esiin, on siinä, että lähdit muutamien kunnon gentlemanien joukossa tappamaan hänen isäänsä ja olisit ilman tytön jänttiä sen tehnytkin, niinpä niin, sinä voit sangen hyvällä syyllä väittää, että olisit estänyt hänet pelastamasta isäänsä, jollei hän olisi ampunut sinua ja siten päässyt pakoon".
"Se ei ole niin. Hänen isänsä ei ollut suljettu käskyymme, eikä minulla ollut mitään syytä luulla, että hän olisi Denton'in seurassa", keskeytti Gurney.
"No, sanokaamme: matkallasi paistamaan — niin, taivaitten kautta! elävältä paistamaan — Tuomari Denton'ia! Koetappas ajatella tätä: kenraali Gurney'n poika lähtee keskellä yhdeksättätoista vuosisataa, jopa melkein sen viimeisellä neljänneksellä — ja kaikissa tapauksissa amerikalaisen vapauden ja sivistyksen kirkkaimmassa valossa — yöllä paahtamaan naapuriansa ilman edes voimatta, niinkuin ihmis-syöjät, vetää nälkäänsä syyksi! Kuinka! se on oiva puollustus rakastajalle, eikö niin?"
"Hyvä Jumala, Burleson!" huudahti Gurney, hypähtäen seisaalle. "Et suinkaan luule, että hän katsoo asiaa tuossa valossa?"