"Meidän on suru ilmoittaa, että översti Servosse, joka viime lauantaina palasi kotiin lyhyeksi ajaksi, makaa sairaana siinä kuumeessa, joka nyt niin kauheasti raivoo läheisissä valtioissa. Huolimatta taudin tarttuvasta luonnosta ovat useat kymmenkunnat meidän parhaita kansalaisiamme vapaa-ehtoisesti olleet häntä hoitamassa; ja satamääriä on käynyt häntä katsomassa ja muulla tavalla osottanut ystävyyttänsä ja hyvänsuontiaan. Hänen perhettänsä on telegrafeerattu kotiin, mutta on varsin vähän toivoa, että he ehtivät tulemaan ennen hänen kuolemaansa. Hän on melkein alusta alkain houreksinut, ja hänen lääkärinsä pitävät hänen parantumistaan miltei mahdottomana".
"Översti Servosse muutti tähän maakuntaan Michigan'in valtiosta kohta sodan jälkeen ja on asunut täällä koko ajan siksi kuin hän toista vuotta sitten lähti pois täältä. Hän oli toimelias ja taitava valtiollinen johtaja ja otti suuressa määrässä osaa lainsäädännön luomiseen ja muodostamiseen Uudestaan rakentamisen aikakautena. Luonnollisesti hän joutui sangen katkeran poliitillisen hyökkäyksen alaiseksi ja epäilemättä häntä jonkun aikaa kovasti väärin ymmärrettiin. Että hän oli erittäin kykenevä mies, myönnetään nyt yleisesti, ja kaikkialla tunnustetaan, että hän kokonaan ja rehellisesti uskoi siihen katsantotapaan, joka hänellä oli. Personallisesti hän oli mies, jolla oli hyvin jalot ominaisuudet ja joka hankki itselleen monta ja lujaa ystävää. Arvellaan, ettei hän voinut pitää mietittyä ja pitkällistä vihaa; mutta hänen rohkea ja säästämätön pilkkansa niistä miehistä ja toimista, joita hän vastusti, esti monta hänen vastustajaansa panemasta arvoa hänen luontonsa muihin harvinaisiin ja viehättäviin puoliin. Olivatpa kuitenkin heidän entiset suhteensa mimmoiset hyvänsä, meidän kansalaisemme varmaan vilpittömällä surulla vastaan ottavat tiedon hänen kuolemastaan".
Päivää jälkeen tämän kirjoituksen julkaisemisen vaimo ja tytär, etelään päin kiirehtiessään, lukivat sen kopioittuna jossakin pohjoisessa Journalissa.
Saman päivän iltana suuri kansan joukko kokoontui Warrington'in tammien alle suorittaaksensa viimeistä kunnian-osotustaan sen omistajalle. Vakavat, juhlalliselta näyttävät miehet, jotka olivat olleet hänen ystävänsä, ja toiset, jotka olivat olleet hänen vihamiehensä, seisoivat vieretysten avonaisen haudan ympäri jaloimpien puitten alla, joita hän oli rakastanut. Näitten takana oli musta nyyhkivä kehä — miehiä, vaimoja ja lapsia — jotka itkivät ja vaikeroivat, kun multa-möhkäleet kohahtivat alas sen miehen arkulle, johon he olivat niin kauan turvanneet ja jota he niin suuresti olivat kunnioittaneet.
Vielä katkerammat kyyneleet valuivat tuoreelle, punaiselle hautakummulle seuraavana aamuna; ja sitten päivä paisti, linnut lauloivat, kirkas-laineinen puro juoksi liristen ohitse, ja kuolleet makasivat rauhassa. Aika hymyili julman-näköisenä, kun se uudestaan luki sitä selittämätöntä probleemia, joka oli pilkannut Hullun sydäntä.
XLVIII LUKU.
Hautakivi.
Ruohoa oli kasvanut haudalle. Katto-vaunut seisahtuivat sen edustalle ja, astuen alas niistä, pumpuli-vaatteisin puettu maamies talutti pienen pojan totisesti ja kunnioittavaisesti rautaisen aidakkeen luo.
"Tuossa, poikani," lausui David Nelson, aidakkeen takaa osottaen hautakiveä, "on se paikka, johon laskivat meidän carpet-bagger'imme. Sinä muistat hänet, luullakseni: hän oli meillä yötä pari kolme vuotta sitten — översti Servosse. Hän oli kuitenkin liian vakava mies hyvin menestyäksensä täällä. Minä tahtoisin, että sinä muistat hänen hautansa; sillä hän oli kovasti hyvä ystävä sinun isällesi, ja alhainen kansa rakastaa häntä. Hän tuli Pohjasta kohta sodan jälkeen ja yhtyi, meihin, Unionin miehiin, ja niggereihin, koettaakseen tehdä tätä maata vapaaksi pohjoisten käsitysten mukaan. Se oli suuri aate; mutta ei löytynyt täällä kylläksi aineksia siihen aikaan, millä rakentaa. Hyvä perustus pantiin, ja joskus ehkä rakennus saadaan valmiiksi; mutta ei minun aikanani, poikani — ei minun aikanani. Översti Servosse'sta aina tuntui, niinkuin joku olisi sotkenut pois koko asian, ja hän sanoi, ettei syy ollut puoleksikaan niitten täällä Etelässä, joitten päähän se lykättiin, vaan etupäässä työn-johdattajien Pohjassa, jotka vaativat samaa kuin kertomuksessa, jossa käsketään rakentaa tiilistä ilman oljitta. Niin kutsutun Uudestaan rakentamisen huono menestys pahoitti häntä suuresti ja vaikutti minun luullakseni enemmän hänen poismenoonsa, kuin koko kuume. Tämän tähden hän tahtoikin, että nuot rivit piirrettäisiin hänen hautakiveensä. Mitä se onkaan? Anna, minä otan esiin silmälasini, lapsi, ja luen sen sinulle: —
"Hän noudatti neuvoa viisaan,
Ja Hulluksi muuttui hän siitä".