Ainoa ansio, jota tämä kertomus soisi itselleen myönnettävän, on kuvausten tarkka todenperäisyys. Ne ovat kaikki tosi-elämästä otetut. Ja myöskin tässä, jota hän kehuu hyväksi avuksi, ehkä tavattaneen suurin hulluus, minkä milloinkaan toimitti
Syyskuulla 1879.
Yksi Hulluista.[3]
I LUKU. Hulluuden genesis.[4]
Hullun sukunimi oli Servosse; hänen ristimänimensä Comfort. Hänen isänsä juonti sukunsa yhdestä noista gallialaisista perheistä, jotka jättivät la belle France'n[5] ylellisyyden, lähteäkseen semmoiseen Arkadiaan, joka näinä myöhempinä aikoina on ruvennut merkitsemään samaa, kuin kylmyys, jollei suorastaan hedelmättömyyttä. Luultavaa on, että hänen esi-isänsä, ennenkuin he ottivat vaihtaakseen Normandian rannan tai Bordeaux'n tasangot Kanadan talvien iloihin, kuuluivat johonkin jaloon perheesen, joka oli saanut kirkkaan ja sinisen verensä jonkun martellisen kanta-isän suonista.
Ei liene muuta kuin soveliasta otaksua, että tämä muutto toisen taivaan alle tapahtui pikemmin urhoollisen ja hyvän kuningas Louis'n kunniaksi ja pyhän katolisen uskon levittämiseksi uuteen maailmaan, kuin sen naapurikunnan rauhan ja levollisuuden vuoksi, jonka kehässä esi-isä asui. Olkoon kuinka hyvänsä, eräs myöhempi esi-isä oli niitten joukossa, jotka tuolla samalla haavaa rohkealla ja leppeällä tavalla, joka teki sen ajan voyageur'it[6] niin soveliaiksi voittamaan ja säilyttämään viattomien ruskonahkojen ystävyyttä, tunkivat länteen päin pitkin "Suurten järvien" rantoja, siksi kuin he tulivat Straits'ille,[7] jossa oli niin monta kauppapaikan etua yhdistettynä, että Detroit'n kaupunki siellä sai sijansa ja nimensä.
Uusi hallitus, aika ja lähiseutujen englantilaistuminen olivat alkuperäisen Servosse'n jälkeläisiltä vieneet jokaisen jäljen heidän gallialaisesta sukuperästään, paitsi nimen; ja sitä mainitaan tässä ainoastaan jonkun ahkeran, perittyjä omituisuuksia uskovan, sielun-ilmeiden tutkijan vuoksi, joka ehkä arvelee, että semmoinen esi-isä, joka saatti vapaaehtoisesti vaihtaa Burgundin lakeat Abrahamin Kunnaisin, vaikkapa vielä viehättävämpi nimi annettaisiin niille, oli aivan omainen jättämään jälkeläisillensä senlaisen accès de la folie'n,[8] kuin meidän erityisessä Hullussamme ilmestyi.
Hänen äitinsä suvussa ei suinkaan ollut mitään tällaista mielenvikaa; he tiesivät, millä puolella voi oli heidän voileivällänsä. Puhtainta puritanilaista kantaa ollen, äidin suku oli asettunut vähäiselle, mäen rinteellä sijaitsevalle maatilukselle, joka oli lohkaistu Hop Brook'in lahjoitusmaasta Berkshire'ssa ja joka jylseydessään ja luoksepääsemättömyydessään näytti melkein yhtä horjuvalta, kuin se haarapääskysen pesä, joka jonkunlaisella salamyhkäisellä tavalla pysyi kiinni siinä jyrkässä seinässä, johon se oli rakettu vanhan, kaltavalla päätykatolla varustetun ladon räystään alle. Kuitenkin oli tämä vähäinen mäkirinteen koti, samoin kuin pesäkin, pystynyt synnyttämään monta ravakkaa poikuetta, jotka olivat lentäneet pois yhä väistyvään Länteen melkein ennenkuin olivat tulleet täysikasvuisiksi nuorukaisiksi ja tytöiksi. Urhea-sydämisiä, lujajäsenisiä ja selväpäisiä eli, niinkuin heitä nyt sanottaisiin, tasapäisiä, olivat nämät Berkshire'n mäkien lapset. Ei löytynyt mitään mielen-sairauden merkkiä yhdessäkään heistä. Ennen kaikkea oli tämmöisestä syytöksestä vapaa keltatukkainen, ruskea-silmäinen Eliza Hall, nuorin yhdeksästä, joka nokkaviisaasti ylöspäin pyrkivine nenineen ja muutamia kesamia pyöreissä poskissa, joitten ruusu-ihoa ne vaan saattivat paremmin näkyviin — ystävien pyynnöistä, rakastajien rukouksista ja vanhempien kiellosta huolimatta — kahdeksantoista-vuotisena pyrki pois Länteen, ruvetakseen Yankee-kouluttajattareksi[9] Michigan'iin.
Että nuori sahan-omistaja Michael Servosse — joka oli rikas rajattomista mahdollisuuksista semmoiseen tulevaisuuteen, minkä luonto oli viitannut varttuvan valtakunnan uraksi; jossa oli rohkea sydän ja kukistumaton jäntevyys; jolle tuhannet tynnyrin-alat mitä parasta honkametsää maksoivat veroa ja jonka sievä kuunari-laivasto vuosi vuodelta kasvoi suuremmaksi — että hän vangitsisi ja tekisi iki-toverikseen tämän kauniin linnun Uuden Englannin kotipesästä, oli niin soveliasta kuin kaikkein innokkain luonnollisen valikoimisen puollustaja saatti toivoa. He edustivat mitä parhaimmalla tavalla kaukaisia haaroja samansukuisista roduista, joita Uuden manteren raikas elämä oli terästyttänyt.
Ensimäinen hedelmä tästä liitosta oli Hullu, joka syntyi ensimäisenä päivänä Toukokuuta armon vuonna tuhat kahdeksansataa kolmekymmentä neljä juuri siinä paikassa, missä Irokesit yhtyivät neuvotteluun suuren päällikön Pontiac'in kanssa, jolloin he keksivät sen nerokkaan keinon päästäksensä linnaan, että heittivät pallia paratikentällä linnaväen huviksi. Vuoden naimisissa ollut vaimo, jota äitiyden vaarat lähestyivät, kun mies oli poissa järven luona kevään laivattamis-asioissa, alkoi huokailla kaukaista vuorista kotoansa ja nimitti sentähden sitä nuorta henkeä, joka tuotti hänelle lohdutusta hänen yksinäisyydessään, Comfort'iksi.[10]