"Minusta tuntui, kuin minun olisi tullut näyttää ne sinulle, kallis puolisoni", hän lausui värisevin huulin; ja silloin hänen pidätetyt kyynelensä tulvailivat turvonneitten silmänluomien yli ja hän kätki kasvonsa miehensä rintaa vastaan ja, suljettuna hänen syliinsä, itki kauan ja vavahdellen. Kun hänen surunsa oli vähän asettunut, sanoi hänen miehensä: —
"Mitä tahdot, että minä teen, Metta?"
"Mitä hyvänsä vaan sinä katsot velvollisuudeksesi, kallis puolisoni", vastasi Metta ja vaimon rakkauden päivänpaiste loisti kuuron viimeisten pisarien takaa.
Mies suuteli hänen otsaansa ja huuliansa, suuteli pois nuot suolaiset kyynelet hänen silmistänsä.
"Me jäämme tänne", lausui Hullu.
Muutto heidän uudesta kodistaan ei enää koskaan tullut puheeksi heidän välillään.
XIX LUKU.
Kansalais-alkuja.
"Mitä te — Liitosta arvelette, 'översti'?" kysyi tukeva älykäs musta mies, kun hän Comfort Servosse'n johdolla leikkeli viiniköynnöksiä, joita oli sirotettu jos johonkin tavattomaan paikkaan yhtä paljon kuin Warrington'in viinitarhan vakaviin ja säännöllisiin riveihin. Oli kirkas talvipäivä; ja vikautunut soturi kokoili voimaa ja virkeyttä tietämättöminä lääkkeinä nauttien lempeätä päivänpaistetta balsami-tuulta ja sitä keveätä työtä, johon puitten ja viiniköynnösten hoito kehoitti. Hän seisoi nyt tarkasti katsellen jotakin kauan laiminlyötyä "Diana"-pensasta, jonka kimppuun hän aikoi käydä, puutarhapuukko kädessään ja sakset pistäytyen esiin päällyshousujen sivuplakkarista. Lähimmäisen viiniköynnöksen luona askaroitsi hänen kanssapuhujansa, joka katsahti viekkaasti hänen puoleensa tätä kysymystä tehdessään.
"'Liitosta', Andy?" sanoi Servosse, iloisella hymyllä katsoen työkumppaniinsa sillä välin, kuin hän peukalollansa koetteli puukkonsa terää. "Mitä liittoa tarkoitatte?"