Kaksi vuotta vallitsi epäneuvoisuus ja eripuraisuus ja väärin-ymmärrys ja pettävät lupaukset. Etelä vartoi vihaisesti; Pohja kummastellen.
Neljä tuumaa esiteltiin: —
Ensimäinen oli, että ante bellum-aikojen valtiolaitokset pantaisiin voimaan äsken itsenäisyytensä menettäneissä maan osissa, ja että siten jälleen järjestetyt yhteiskunnat ilman muutoksitta asetettaisiin entiseen asemaansa, paitsi mitä yksityisiin henkilöihin tuli; juuri niinkuin kuluneesen kelloon sovitetaan uusi ratas, heiluri lasketaan liikkeelle ja näin pannaan kello jälleen käymään.
Tämä oli, ilman pitkittä puheitta, presidentin tuuma. Se ei olisi tuottanut mitään vahinkoa, jos hän olisi tyytynyt vaan sen esittelemiseen; mutta hän koetti panna sitä toimeen ja sen kautta ei ainoastaan saattanut itseänsä vaaraan, vaan herätti toiveita, joita hän ei voinut toteuttaa, sekä kylvi tyytymättömyyttä kaikkeen, mitä vaan jälestäpäin tehtiin.
Toinen suunnitelma oli pelkkä hätäkeino. Se syntyi pelosta siitä, mitä oli tehty, ja halusta välttää, mitä täytyi tehdä. Vapautus oli asettanut neljä miljoonaa henkeä mitä kummallisimpaan asemaan toisten viiden tai kuuden miljoonan suhteen, joitten orjina he olivat olleet. He olivat uusia ja levottomia jäseniä. Heidän vapauttajiensa tuli pitää huolta heistä taikka he olivat jätettävät oman onnensa nojaan. Puheen-alainen tuuma keksittiin siinä toivossa, että sen kautta päästäisiin kumpaisestakin ehdosta. Se oli lyhyesti, että myönnettäisiin eksyneille valtioille oikeus palata kansalliseen laumaan, mutta heidän edustuksestaan vedettäisiin pois sen verta valtaa, kuin ennen oli sallittu äänestämättömälle mustalle kansalle, jollei tälle peruslakien kautta annettaisi täysiä kansalais-oikeuksia.
Etelä, jota presidentin mielettömät, itsevaltaiset toimet olivat saattaneet odottamaan ehdotonta uudestaan rakentamista, hylkäsi ylenkatseella tämän ehdotuksen. He katsoivat sitä joksikin yritykseksi lahjoa heitä taipumaan vapauttamisen seurauksiin sillä, että tarjottiin heille valtaa palkinnoksi heidän suostumuksestaan. Semmoista katsantotapaa ei voi hyvällä syyllä sanoa epälogilliseksi.
Kolmas tuuma, joka vielä on tarkastettavana, oli aivan toisenlainen. Se ei kiertänyt eikä viivytellyt. Se taipui menneisin ja etsi takeita tulevaisuuden suhteen. Se ei katsonut tarpeelliseksi eikä toivottavaksi, että heti ruvettaisiin äsken kapinallisia yhteiskuntia jälleen järjestämään federalisella perustuksella. Kostoa tavottamatta se otti varoitusta siitä, mikä oli ollut, ja koetti estää pahan takaisin tuloa. Se tunnusti tosi-asiaksi, että se oppi, joka oli tunnettu valtioin suveräniteetin nimellä, oli koko pahuuden alku, ja että kansakunta oli orjuudesta päästänyt semmoisen ihmisrodun, jota se oli siveellisesti velvoitettu valmistamaan vapautta varten. Se esitteli siis, että ne valtiot, jotka olivat olleet saastutetuissa seuduissa, jätettäisiin rauhallisesti mätänemään kapinan hautaan — siihen vuoteesen, jonka he olivat itse valmistaneet; että se ala, jonka ne kerta käsittivät, entisistä valtioin rajoista huolimatta jaettaisiin territorioihin[36] ja niin muodoin jäisi pariksi kymmeneksi vuodeksi kansallisen tarkastuksen alaiseksi, mutta voimatta muuttaa eli muodostaa kansallista lain säätämistä — siksi kuin aika luonnollisesti ja täydellisesti olisi parantanut entisyyden vammat, siksi kuin kauppa taas olisi päässyt vanhaan kuntoonsa ja nykyisyyden himmeät aatteet olisivat kirkastuneet kokemuksen valossa. Se tunnusti kieltämättömäksi teko-asiaksi sen ajatuksen, että miehet, jotka taistelon turmiollisessa hohdossa olivat kiiltävien kiväärin-piippujen takaa katsoneet toisiansa silmiin, eivät olleet niin soveliaat ratkaisemaan riidan herättämiä kysymyksiä, kuin vielä syntymättömät polvikunnat. Se perustui myöskin siihen tosi-asiaan, ettei orjaa pelkän vapautuksen kautta oltu tehty mahdolliseksi rajattomaan valtiolliseen valtaan. Orjuus kävi kyllä julistuksen kautta lakkauttaminen laillisena tilana, mutta ei elävänä teko-asiana. Käsiä saatti kyllä perustuslaillisen parannuksen kautta päästää kahleista; mutta sydämen ja aivojen täytyi saada tilaisuutta väljentyä, ennenkuin vapautettu kykeni omintakeista vapautta käyttämään.
Tähän oppiin Hullu taipui sitä mieluisammin, kuin hän päivästä päivään näki sen peri-ajatusten toteutuvan ympärillänsä. Paitsi sitä hän katsoi oikeaksi ja kohtuulliseksi, että hallitus, joka oli päästänyt vapautetut orjuudesta, valvoisi heitä, siksi kuin he pystyisivät kävelemään suorana uudessa asemassaan.
Toinen joulu hänen uudessa kodissaan oli tullut, ennenkuin mitään oli tehty; silloin hyväksyttiin tuuma, joka sovitti ja välitti kaikkia näitä ajatuksia. Tämä oli neljäs tuuma. Sitä ei valittu sen tähden, että ne, jotka harrastivat sitä, olisivat pitäneet sitä parhaana keinona valtion sairastaman taudin parantamiseen; ei suinkaan. Ei kukaan voi olla niin yksinkertainen, että hän sitä uskoisi. Kaukainen tulevaisuus oli kovin sumea lainsäätäjien silmissä, kun he hyväksyivät sen: läheinen tulevaisuus oli se, jota he pelkäsivät. Suuri vaali oli käsissä. Presidentti ja hänen kannattajansa aikoivat kuulustella kansan mieltä hänen uudestaan rakentamisen tuumastaan. Kun kongressi uhkasi asettaa häntä kanteen-alaiseksi, etsi hän puolustusta vaali-uurnasta. Joku tuuma oli keksittävä, millä vastustaa häntä. Mimmoinen se olisi? Se logiki, joka voittaa vaaleissa, vastasi: "semmoinen, johon voi saada kaikki yhtymään, jotka Pohjassa vastustavat presidentin tuumaa". Tästä puolue-tarpeen ja valtiollisen epärehellisyyden kohdusta sikisi tuo keskoinen tai oikeammin tuo hirviö, joka jo syntymähetkenänsä tuomittiin isänmurhaajaksi.
Niinkuin kaikilla sovitelmilla, oli sillä kaikkien niitten tuumien viat, joista sen eri kappaleet saatiin, eikä yhdenkään niitten ansiot. Pelkuri, joka, juosten omantuntonsa kanssa ja seisoen pelkonsa kanssa, tekee sovitelman niin että hän ottaa pään toisesta ajatuksesta ja hännän toisesta, saa varmaan kumpaisestakin väärän pään.