"Noh?"
"Tulkaat tämän puun alle", hän sanoi, katsoen tietä ylös- ja alaspäin.
"Ei ole miksikään hyödyksi seisoa esillä tuolla kuunvalossa".
Kun he olivat varjossa, lausui tohtori: —
"Te ehkä arvelette, ettei asia koske minuun, ja niin todella onkin; mutta minä olen juuri ajatellut, että jonkun tulisi sanoa teille — ja koska ei kukaan muu näytä sitä tehneen, arvelin, että ottaisin toimekseni ilmoittaa teille — että menettelette kovin epäviisaasti".
"Minä!"
"Niin; minä olen huomannut, että te, kaupungissa käydessänne, usein lähdette sieltä melkein samaan aikaan, kuin tänä iltanakin. Teidän tulee nyt tietää, että teidän puheenne ja kaikki, mitä teillä on sanomista, milloin hyvänsä yleisistä asioista keskustelette, on kovin vastenmielistä kansallemme, semminkin kuin he kokoontuvat kaupunkiin ja ovat juoneet ja tulistuneet".
"Te ajattelette siis, ettei miehellä saa olla omat ajatuksensa, vaan että hänen täytyy jättää ne jonkun naapuriensa valiokunnan allekirjoitettaviksi, ennenkuin hän mynttää niitä käyvän puhetavan rahaksi", lausui Hullu vähän tylysti.
"Ei; minä en tullut tänne riitelemään teidän ajatuksistanne eikä edes siitä ajasta, jolloin, ja siitä tavasta, jolla niitä lausutte", vastasi toinen. "Minä en ole ensinkään varma, ettette ole oikeassa mielipiteittenne puolesta. Ne ovat todella varsin hyväksyttäviä ja teidän mielestänne, epäilemättä, ihan kumoamattomia. Kuitenkin te, luullakseni, saisitte oppia vähän viisautta niiltä miehiltä, joitten kanssa pidätte seuraa. Minä näin teidän puhuvan David Nelson'in kanssa tänään. Hän on yksi niistä, joita minä tarkoitan. Parempaa Unionin miestä ei koskaan seisonut maanpinnan ja päivänsädetten välillä; ja minä tahtoisin panna vetoa siitä, että hän neuvoi teitä olemaan varovainen, ei ainoastaan sen suhteen, mitä sanotte, vaan myöskin sen suhteen, milloin ja missä te sen sanotte".
"Tietysti hän niin teki!" arveli Hullu nauraen. "Näyttää siltä, kuin kaikki nämät Unionin miehet pelkäisivät sanomasta, että heidän sielunsa ovat heidän omansa".
"Joll'eivät olisi olleet varovaisia, olisi heidän sielunsa ollut kaikki, mitä olisi voinut sanoa heidän omakseen", puhui tohtori kiivaasti. "Minä en ollut mikään Unionin mies", hän jatkoi. "Minä puoleksi häpeän sitä sanomasta; sillä minä tiesin ja tunsin, että Secessioni ja Konfederationi olivat suorastaan hulluutta. Mutta totuus on se, että minulla ei ollut rohkeutta kylläksi; minä en voinut vastustaa kansalaisteni painoa. Minä harjotin kuitenkin tointani täällä näitten Unionin miesten joukossa ja olin jonkun aikaa myöskin armeijassa. Minä olin Fredericksburg'issa, kun teidän väkenne koetti valloittaa sitä; ja minä sanon teille nyt, översti, että olisin mieluisammin seurannut teidän miehiänne tuon alastoman yläis-tasangon poikki Marye's Hill'in juurelle, kuin kokea, mitä nämät Unionin miehet päivästä päivään koko sodan kestäessä kokivat. Minä näin monta kummallista seikkaa; mutta minä opin pidättämään kieltäni pelkästä heidän urhoollisuutensa ihmettelemisestä".