— Kuka siellä rohkeni suunsa avata! huusi ispravnikka, mikä herra? Teidän herranne on — — Kirila Petrovitsch Troekurov — — kuuletteko, lurjukset?
— Ei niinkään, huusi sama ääni.
— Tämä on kapinaa! ärjyi ispravnikka. Hoi, kylänvanhin, tule tänne!
Kylänvanhin astui esiin.
— Hae heti se, joka rohkeni minua vastustaa, kyllä minä hänet!…
Kylänvanhin kääntyi väkijoukkoa päin ja kysyi, kuka puhui? Mutta kaikki olivat ääneti. Takapuolelta alkoi kuulua murinaa, se kasvoi ja muodostui yht'äkkiä kauheiksi valitushuudoiksi. Ispravnikka puhui matalammalla äänellä ja aikoi ruveta lohduttamaan…
— Mitä häntä tässä katselemme, huusivat alustalaiset, pojat, ottakaa hän kiinni.
Joukko alkoi liikkua. Schabaschkin ja maaoikeuden jäsenet hyökkäsivät porstuaan ja sulkivat oven jälessään.
— Pojat, ottakaa kiinni! huusi sama ääni, ja joukko alkoi hyökätä eteenpäin,
— Seis, konnat, huusi Dubrovskij, mitä te teette! Te saatatte itsenne ja minut onnettomuuteen; menkää kotiinne ja jättäkää minut rauhaan. Älkää peljätkö, tsaari on laupias; minä pyydän häneltä apua; hän ei meitä hylkää; me olemme kaikki hänen lapsiaan; mutta kuinka hän voisi teitä puolustaa, jos te rupeette kapinoimaan ja rosvoilemaan?