— Nyt on kaikki hyvin! huusi Arhip, mitenkä se palaa, ah!
Pokrovskojesta on kai juhlallista katsella.
Samassa veti uusi ilmiö hänen huomionsa puoleensa: siellä juoksi kissa palavan vajan katolla tietämättä, mihin hyppäisi. Joka puolelta ympäröitsivät sitä liekit. Valittavalla naukumisellaan pyysi eläinraukka apua. Pienet pojat olivat kuolla naurusta katsellessaan sen toivottomuutta.
— Mitä te, perkeleet, nauratte, sanoi seppä vihaisesti; ettekö pelkää Jumalaa; Jumalan luoma on kuolemaisillaan ja te siitä iloitsette — ja asetettuaan tikapuut palavan katon räystästä vasten kiipesi hän ylös pelastamaan kissaa.
Kissa ymmärsi hänen aikeensa ja osoittaen tavallaan kiireellistä kiitollisuutta, tarttui hänen hihaansa. Puoleksi palaneena tuli seppä alas saaliineen.
— No, pojat, hyvästi nyt, sanoi hän hämmästyneille alustalaisille, minulla ei enää ole täällä paljon tekemistä, olkaat onnelliset älkäätkä minua katkeruudella muistelko.
Seppä meni. Tuli riehui vielä jonkun aikaa. Vihdoin se sammui, mutta kekäleet hehkuivat vielä pimeässä yössä. Raunioitten ääressä kävelivät vahingon kärsineet Kistenevkan asukkaat.
Seitsemäs luku.
Seuraavana päivänä levisi tieto tulipalosta yli koko seudun. Jokainen selitti sen omalla tavallaan ja omien ajatustensa mukaan. Toiset vakuuttivat, että Dubrovskijn miehet, juotuaan itsensä juovuksiin hautajaisissa, olivat varomattomuudessaan sytyttäneet talon, toiset taas syyttivät kirjureita, jotka olivat juoneet talossa; monet myöskin tiesivät, että Dubrovskij itsekin oli palanut virkamiesten ja palvelijain kanssa. Muutamat arvasivat kuitenkin oikein ja vakuuttivat, että tuohon kauheaan onnettomuuteen oli syynä itse Dubrovskij. Seuraavana päivänä oli Troekurov ajanut palopaikalle ja itse johtanut tutkimusta. Tuli ilmi, että ispravnikka, maa-oikeuden asessori, asianajaja ja kirjuri samoinkuin Vladimir Dubrovskijkin, lapsenhoitaja Jegorovna, kuski Anton ja seppä Arhip olivat kadonneet teille tietämättömille. Kaikki alustalaiset ilmoittivat, että virkamiehet olivat palaneet silloinkuin katto putosi. Heidän palaneet luunsa kaivettiin esiin. Akat Vasilisa ja Lukeria sanoivat, että olivat nähneet Dubrovskijn ja seppä Arhipin vähän ennen paloa. Seppä Arhip oli yleisen ilmoituksen mukaan elossa, ja hän oli luultavasti pää — ellei vaan ainoakin syyllinen tulipaloon. Raskauttavat epäluulot lankesivat Dubrovskijn päälle. Kirila Petrovitsch lähetti kuvernöörille tarkan kertomuksen tapahtumista ja uusi rikos-asia syntyi.
Pian toisenlaiset uutiset taas antoivat ajattelemiselle ja uteliaisuudelle uutta aihetta. Ilmaantui rosvoja, jotka levittivät kauhua koko tienoosen. Toimenpiteet, joihin ryhdyttiin heidän tähtensä, osoittautuivat mitättömiksi. Toinen toistaan merkillisempi rosvous tapahtui. Turvassa ei oltu matkalla eikä kodissa. Selvällä päivällä liikkui muutamia kolmivaljakoita rosvoja täynnä yli koko kuvernementin. He pysäyttivät matkustajat ja postin, ajoivat kyliin, ryöstivät herrastaloja ja polttivat niitä. Joukon päällikkö mainittiin erittäin viisaaksi, rohkeaksi ja jalomieliseksi. Hänestä kerrottiin ihmeitä. Dubrovskijn nimi oli kaikkein huulilla, kaikki luulivat, että se on hän, eikä kukaan muu, joka johtaa rohkeita rosvoja. Erästä seikkaa vaan ihmeteltiin. Troekurovin talo oli säästetty. Rosvot eivät ryöstäneet ainoatakaan hänen vajoistaan, eivätkä pysäyttäneet ainoatakaan hänen kuormaansa. Tavallisella ylpeydellään selitti Troekurov tämän seuraukseksi siitä pelosta, jonka hän oli ymmärtänyt itsestään herättää koko kuvernementissä, kuin myöskin eriomaisen poliisilaitoksensa ansioksi, jonka hän oli kyliinsä perustanut. Alussa naapurit naureskelivat Troekurovin korkeita ajatuksia, ja jokainen odotti, että kutsumattomat vieraat poikkeisivat Pokrovskojeenkin, jossa heillä kyllä olisi ollut olemista, mutta vihdoinkin täytyi heidän yhtyä häneen ja tunnustaa, että rosvot osoittivat hänelle käsittämätöntä kunnioitusta. Troekurov riemuitsi; joka kerta kun kuuli Dubrovskijn uusista rosvouksista, pilkkaili hän kuvernööriä, ispravnikkaa ja komppanian päälliköitä, joitten kynsistä Dubrovskijn aina onnistui päästä livahtamaan vahingotta.
Sillä aikaa lähestyi 1 päivä lokakuuta, jolloin oli Troekurovin kylässä kirkkojuhla. Mutta ennenkuin käymme edemmäksi, täytyy meidän esitellä lukijalle muutamia henkilöitä, jotka hänelle ovat outoja, tai joista me vaan vähän mainitsimme kertomuksemme alussa.