Shvabrinin hävyttömyys oli saada minut vimmastumaan; mutta ei kukaan, paitsi minua, ymmärtänyt hänen törkeitä viittauksiaan, ainakaan ei kiinnittänyt niihin huomiota kukaan. Lauluista kääntyi puhe runoilijoihin, ja linnanpäällikkö arveli, että kaikki runoilijat ovat hulivili-väkeä ja juopporatteja, ja kaikessa ystävällisyydessä kehoitti minua hylkäämään runoilemisen, se kun on vastoin palvelusta ja sitä paitsi semmoinen asia, josta ei lähde mitään hyvää.
Shvabrinin läsnä-olo oli minulle vastenmielistä. Pian sanoin jäähyväiset ja läksin kotiani. Siellä tarkastin miekkani, koetin sen kärkeä ja kävin maata, käskettyäni Saveljitshin herättämään minua kello kuusi.
Huomenna määrättyyn aikaan olin jo heinäpielesten takana odottamassa vastustajaani. Pian tuli hänkin.
— "Tänne saattaa tulla ihmisiä", sanoi hän, "kiiruhtakaamme!"
Me riisuimme nutut ja vedimme miekat tupesta. Samassa ilmaantui heinäpieleksen takaa äkkiä Ivan Ignatjitsh ja viisi kuusi invalidia. Hän vaati meitä kapteenin luokse. Me tottelimme, vaikka harmittikin. Sotamiehet kävivät ympärillemme, ja me läksimme kulkemaan Ivan Ignatjitshin perässä, joka johdatti meitä kuin mitä juhlakulkuetta, marssien ihmeteltävällä arvokkaisuudella.
Me astuimme linnanpäällikön taloon. Ivan Ignatjitsh avasi ovet ja juhlallisesti julisti: "täällä ovat!" Vasilisa Jegorovna tuli vastaamme.
— "Hyvät ihmiset!" huudahti hän. "Mitäs tämä merkitsee? Aiotteko meidän linnassa tehdä miesmurhia? Ivan Kusmitsh, pane heidät heti kohta arestiin! Pietari Andreitsh! Aleksei Ivanitsh! antakaa tänne miekkanne, pian, pian! Palashka, vie liiteriin nämä miekat! Pietari Andreitsh! En olisi luullut tuommoista sinusta; ettes häpee! Toista se on Aleksei Ivanitshin laita: hän on miesmurhan ennenkin tehnyt ja siitä syystä kaartista pois pantu; hän sitä paitsi ei Jumalatakaan usko; mutta sinä, mutta sinä!"
Ivan Kusmitsh oli aivan samaa mieltä kuin hänen vaimonsakin ja lisäili vaan: "Niin näetkös, Vasilisa Jegorovna puhuu totta: kaksintaistelut ovat kielletyt sotalaissakin."
Sillä välin Palashka otti miekat ja vei ne liiteriin. Minä en saattanut olla naurahtamatta. Shvabrin säilytti arvokkaisuutensa.
"Kaikella kunnioituksella teitä kohtaan", sanoi hän kapteenin rouvalle, "sallikaa minun huomauttaa, että te tarpeettomasti pauhaatte, tuomitessanne meitä. Antakaa se Ivan Kusmitshin haltuun, se on hänen asiansa".