Maria Ivanovnan sanat avasivat silmäni ja selittivät monta seikkaa. Minä ymmärsin nyt, minkätähden Shvabrin alinomaa oli puhunut pahaa hänestä. Nähtävästi oli hän huomannut meidän molemman-puolisen myötätuntoisuutemme ja koetti eroittaa meitä. Hänen sanansa, joista me olimme riitaantuneet, näyttivät minusta nyt entistä ilkeämmille, ne kun eivät olleet pelkkää törkeätä ja sopimatonta ivaa, vaan ennakolta mietittyä parjausta. Entistä palavammaksi kävi haluni saada rangaista julkeata parjaajaa, ja maltittomana odottelin vaan sopivaa tilaisuutta.
Kauan minun ei huolinut odottaa. Samana päivänä, sepitellessäni elegiaa ja pureskellessani kynää, loppusointua odotellen, kolkutti Shvabrin akkunaani. Minä heitin pois kynän, otin miekkani ja läksin ulos.
— "Mitäpäs viivyttelemisestä?" sanoi Shvabrin minulle; "nyt ei meitä kukaan huomaa. Lähtekää joen rannalle, siellä ei meitä häiritä".
Me läksimme sanaakaan puhumatta. Laskettuamme alas jyrkkää polkua, pysähdyimme aivan joen rannalle ja vedimme miekat. Shvabrin oli taitavampi minua, — minä sitä vastoin väkevämpi ja rohkeampi. Monsieur Beaupré, joka ennen oli ollut sotamiehenä, oli antanut minulle muutamia tunteja miekkailussa, ja nepä nyt käytin hyödykseni. Shvabrin ei ollut luullut saavansa minussa niin ankaraa vastustajaa. Pitkään aikaan emme saaneet tehneeksi toisillemme mitään vahinkoa; viimein, huomattuani Shvabrinin rupeavan väsymään, aloin minä kovemmin ahdistaa ja pakoitin hänet jo melkein veteen. Samassa kuulin kovasti lausuttavan nimeäni. Minä katsahdin taakseni ja huomasin Saveljitshin, joka juoksi luokseni polkua myöten… Samassa tunsin kipeän piston rinnassani, alapuolella oikeata olkapäätä; minä kaaduin hermotonna maahan.
VIIDES LUKU.
Rakkaus.
Oi sä tyttö, tyttö kaunoinen!
Älä nuorra mene miehelään;
Kysy, tyttönen, isält, äidiltä,
Isält', äidiltä, sukulaisilta;
Hanki ymmärrystä ja taitoa,
Hanki taitoa, myötäjäisiä.
Kansanlaulu.
Mua paremman jos saat, unohdat mun,
Mua huonomman jos saat, mua muistat.
Samoin.