Vasilisa Jegorovna lausui hänelle ensin pari sanaa taloudesta, niinkuin tuomari, joka aloittaa tutkintonsa sivuasioista heikontaakseen syytetyn varovaisuutta. Sitten, oltuaan hetkisen vaiti, hän huokasi syvään ja sanoi päätään heiluttaen:
— "Herra Jumala! Vai semmoista nyt kuuluukin! Mitähän tuostakin tulee?"
— "Älkää pelätkö, Vasilisa Jegorovna!" vastasi Ivan Ignatjitsh; "Jumala on armollinen; sotaväkeä meillä on tarpeeksi, ruutia yltä kyllin, tykin olen juuri puhdistanut. Kyllä me Pugatshevin rynnäkön kestämme".
— "Mikäs mies se Pugatshev sitten on?" kysyi kapteenin rouva.
Nyt vasta huomasi Ivan Ignatjitsh puhuneensa liikoja ja vaikeni. Mutta nyt oli jo liian myöhäistä. Vasilisa Jegorovna pakoitti hänet ilmoittamaan koko asian, luvattuansa, ettei puhuisi siitä kellenkään.
Vasilisa Jegorovna pitikin sanansa eikä virkkanutkaan asiasta kellenkään, paitsi papin rouvalle, ja tällekin hän sen ilmoitti vaan siitä syystä, että pappilan lehmä oli arolla, jossa se helposti olisi saattanut joutua pahantekijäin käsiin.
Pian puhuttiin kaikkialla Pugatshevista. Jutut olivat erillaisia. Kapteeni lähetti kasakkain alaupseerin hankkimaan tarkkoja tietoja ympäristöiltä ja läheisistä linnoista. Kasakka palasi kolmantena päivänä ja toi sen tiedon, että arolla noin kuudenkymmenen virstan päässä linnasta oli näkynyt suunnattoman paljon tulia ja että Bashkirit olivat kertoneet hirmuisen vihollisjoukon olevan tulossa. Muutoin ei hän saattanut sanoa mitään varmaa, hän kun ei ollut uskaltanut lähteä kauemmas.
Linnan kasakoissa huomattiin tavatonta liikettä; kaikilla kaduilla kokoontui heitä joukkoihin, joissa hiljaa keskusteltiin, mutta jotka heti hajosivat, kun rakuuna tai linnue-sotamies tuli näkyviin. Heidän joukkoonsa lähetettiin vakoojia. Julai, kristin-uskoon kastettu kalmukki, teki linnanpäällikölle tärkeän ilmoituksen. Kasakkain alaupseeri oli, Julain puheen mukaan, tuonut vääriä tietoja; palattuaan tiedustusretkeltään oli kavala kasakka ilmoittanut tovereilleen käyneensä kapinallisten luona, olleensa heidän päämiehensäkin puheilla, joka oli sallinut hänen suudella kättänsä ja kauan aikaa haastellut hänen kanssaan. Kapteeni pani alaupseerin heti kohta kiinni ja määräsi Julain hänen sijaansa. Tämä tieto synnytti ilmeistä tyytymättömyyttä kasakoissa. He nureksivat ääneensä, ja Ivan Ignatjitsh, päällikön käskyjen toimeenpanija, oli omin korvin kuullut heidän sanovan: "Maltas, kyllä vielä muistat, linna-rotta!" Kapteeni aikoi jo samana päivänä ottaa vangin tutkittavaksensa, mutta alaupseeri karkasi, luultavasti toveriensa avulla.
Sattui uusi seikka, joka vieläkin lisäsi linnanpäällikön levottomuutta. Oli saatu kiinni muuan Bashkiri, jolla oli ollut kapinaan yllyttäviä kirjoituksia. Sen johdosta päätti hän uudestaan kutsua kokoon upseerinsa ja jälleen toimittaa Vasilisa Jegorovnan pois kotoa jollakin sopivalla tekosyyllä. Mutta kun Ivan Kusmitsh oli aivan suora ja vilpitön mies, niin ei hän löytänyt muuta keinoa kuin sen, jota hän jo kerran oli käyttänyt.
— "Niin, näethän, Vasilisa Jegorovna", sanoi hän vaimolleen, yskien; "isä Gerasim kuuluu saaneen kaupungista…"