— "Älä valehtele, Ivan Kusmitsh", keskeytti puoliso hänet; "sinä, näen mä, taas aiot kutsua kokoon sotaneuvoston, puhellaksenne siinä Emeljan Pugatshevista; minua et petä enää, ukkoseni".
Ivan Kusmitsh äimästyi.
— "Vai niin", sanoi hän; "no kun kerran asian tiedät, muija kulta, niin saat jäädä sitten; puhutaan sitten sinun kuullesi".
— "Sepä se, ukkoseni", vastasi vaimo; "ei sinusta kavalaksi; kutsuta vaan upseerit tänne".
Me kokoonnuimme uudelleen, Ivan Kusmitsh vaimonsa läsnäollessa luki meille Pugatshevin julistuksen, jonka oli huononpäiväisesti kirjoittanut joku kasakka. Ryöväri ilmoitti aikomuksensa rynnätä linnaamme vastaan; kehoitti kasakoita ja sotamiehiä yhtymään joukkoonsa ja uhkasi linnanpäällikköä rangaistuksella, jos tämä tekisi vastarintaa. Julistus oli kirjoitettu karkein, mutta ankarin sanoin ja oli sitä laatua, että se suuresti vaikutti yksinkertaisiin ihmisiin.
— "Katsos tuota pahusta!" huudahti kapteenin rouva. "Mimmoisia ehdotuksia ilkeää tehdä! Vai pitäisi meidän vaan mennä herraa vastaan ja laskea liput hänen jalkainsa juureen! Sen mokoma! Eikös hän tiedä, että olemme jo neljäkymmentä vuotta olleet sotapalveluksessa ja ennättäneet jo sillä ajalla nähdä jos jotakin? Onkohan tosiaankin ollut semmoisia päälliköitä, jotka ovat totelleet tuota rosvoa?"
— "Eipä luulis tuota", vastasi Ivan Kusmitsh. "Mutta kuuluupa rosvo valloittaneen jo monta linnaa".
— "Nähtävästi hänellä tosiaankin on suuri sotajoukko", arveli
Shvabrin.
— "Siitä me kohta saamme tiedon", sanoi kapteeni, "Vasilisa Jegorovna, annas tänne jyvä-aitan avain. Ivan Ignatjitsh, tuopas tänne Bashkiri ja käske Julain tuota tänne ruoskia".
— "Maltas, Ivan Kusmitsh", virkkoi rouva, nousten ylös. "Jahka vien Mashan jonnekin pois kotoa, muutoin kuulee huudon ja säikähtää. Eikä minuakaan tutkinto huvita. Hyvästi, hyvät herrat".