Masha nyyhki, painaen päänsä rinnalleni. Minä suutelin häntä palavasti ja läksin kiirein askelin pois.
SEITSEMÄS LUKU.
Rynnäkkö.
Pääni, pääni, sinä poloinen,
Pääni palvelemaan altis ain'!
Olet palvellut, sä päähyt jo,
Umpeen vuotta kolmeneljättä:
Etkä saanut ole, päähyt oi,
Kunniata etkä mainetta,
Etkä korkea arvoa.
Et ole saanut hyvää sanaakaan
Sait sä, päähyt parka, ainoastaan
Kaksi korkeata pylvästä
Sekä vaahteraisen poikkipuun,
Vielä paulan silkkinuoraisen.
Kansanlaulu.
Tänä yönä en nukkunut, en edes riisunutkaan, Olin päättänyt aamun koittaessa mennä linnan portille, josta Maria Ivanovnan oli määrä lähteä; siellä tahdoin hänelle sanoa viimeiset jäähyväiset. Tunsin itsessäni suuren muutoksen: sieluni rauhattomuus ei tuntunut minusta niin raskaalle, kuin tuo alakuloisuus, joka minua vielä joku aika sitten oli rasittanut. Eron katkeruuteen liittyi epäselviä, mutta suloisia toiveita sekä maltiton vaarain odottaminen ja jalon kunnianhimon tunteita. Yö kului. Olin lähtemäisilläni ulos, kun ovi avaantui ja korpraali tuli ilmoittamaan, että kasakat olivat yöllä lähteneet linnasta, vieden väkisin mukaansa Julain, ja että linnan edustalla liikkuu tuntemattomia ihmisiä. Minä kauhistuin, ajatellessani, ettei Maria Ivanovna ennätäkään lähteä linnasta; minä annoin kiireesti muutamia käskyjä korpraalille ja riensin kapteenin taloon.
Aamu koitti. Kiirehtiessäni katua pitkin, kuulin äkkiä mainittavan nimeäni. Minä kysyin:
— "Minnes te menette?" kysyi Ivan Ignatjitsh, juosten perässäni. "Ivan Kusmitsh on jo vallilla ja lähetti minut teitä hakemaan. Pugatsh on tullut jo".
— "Läksikö Maria Ivanovna", kysäsin sydämmen ahdistuksella.
— "Ei ennättänyt", vastasi Ivan Ignatjitsh, "tie Orenburgiin on katkaistu; linnaa piiritetään. Kamala juttu, Pieta Andreitsh!"