— "On sinulla vaan halua mennä juopuneitten rosvojen kimppuun! Onkos tuo nyt herrasmiehelle sopivaa? Sattuu paha hetki — olet mennyt mies. Enkä minä puhuisikaan, jos tappelisit Turkkilaisten tai Ruotsalaisten kanssa; mutta näistä ei viitsis puhuakaan".
Minä keskeytin hänet, kysyen, kuinka paljon minulla oli rahaa.
— "Kyll' on tarpeeksi", vastasi hän tyytyväisenä. "Kyllähän ne pahukset nuuskivat joka paikan, mutta sain minä sentään säilöön". Ja ukko otti taskustaan pitkän kudotun kukkaron täynnä hopearahoja.
— "No, Saveljitsh", sanoin minä; "anna minulle puolet, toisen puolen saat itsellesi. Minä lähden Belogorin linnaan".
— "Voi armas Pietari Andreitsh!" puhui ukko vapisevalla äänellä. "Älä kiusaa Jumalaa. Mikä pakko sinulla on lähteä matkaan tämmöisenä aikana, jolloin ei rosvoilta pääse ei niin mihinkään? Sääli sinä edes vanhempiasi, jos et itsestäsi huolikaan. Ja mitä sinä lähdet? Mitä hakemaan? Odota pikkuruisen: tulee sotaväkeä, rosvot otetaan kiinni, silloin saat mennä Jumalan nimeen vaikka minne".
Päätökseni oli järkähtämätön.
— "Ei auta enää keskustelut", vastasin ukolle. "Minun täytyy lähteä; minä en saata olla lähtemättä. Älä sure, Saveljitsh; Jumala on armollinen, kenties tapaamme vielä toisiamme! Älä nyt ole itara. Osta, mitä tarvitset, vaikka kolminkertaisesta hinnasta. Nämä rahat annan sinulle lahjaksi. Jos ei minua kolmen päivän perästä…"
— "Mitä nyt haasteletkaan", keskeytti Saveljitsh. "Ettäkö minä laskisin sinut yksinäsi! Älä unissakaan semmoista pyydä. Jos olet kerran päättänyt lähteä, niin minä menen myös, vaikka jalkapatikassa, mutta kas sinua vaan en jätä. Mitä minä täällä muurin takana yksinäni tekisin? Olenko minä ihan hullu? En mar, ja sano mitä sanot, mutta sinusta minä en luovu".
Saveljitshin kanssa ei ollut väittelemistä; minä sallin hänen varustautua matkaan. Puolen tunnin kuluttua nousin hevoseni selkään; Saveljitsh oli ilmaiseksi saanut eräältä kaupunkilaiselta laihan, ontuvan hevosen, jota isäntänsä ei enää jaksanut elättää. Niin tulimme kaupungin portille; vahdit päästivät meidät menemään, me läksimme Orenburgista.
Rupesi hämärtämään. Tieni kulki Berdin kylän ohitse, jossa Pugatshevilla oli asuntonsa. Suora tie oli tukossa; mutta arolla näkyi kaikkialla tuoreita kavion jälkiä. Minä ajoin kovaa ravia. Saveljitsh tuskin jaksoi pysyä perässäni ja alinomaa huuteli minulle: