— "Malttia!" huusin raivoissani. "Hän sillä välin nai Maria
Ivanovnan!…"
— "Hoo!" vastasi kenraali. "Se ei ole vaarallista: parempi on hänen toistaiseksi olla Shvabrinin vaimona, Shvabrin saattaa suojella häntä; sitten kuin Shvabrin on ammuttu, niin Jumala antaa hänelle toisia sulhasia. Kauniiden leskien ei tarvitse kauan odottaa tyttöinä, se on minä tarkoitan, että nuori leski saa miehen pikemmin kuin tyttö".
— "Ennen menen kuolemaan", kiljasin vimmastuneena, "ennen kuolen kuin annan hänet Shvabrinille!"
— "Ta-ta-ta!" sanoi ukko. "Nyt minä ymmärrän: sinä, näen mä, olet rakastunut Maria Ivanovnaan. No, se on aivan toinen asia. Mies parka! Mutta minä en kumminkaan saata antaa sinulle komppaniaa ja 50 kasakkaa. Tämä ekspeditioni olisi varomattomuutta; minä en voi ottaa siitä edesvastausta päälleni".
Minä olin muserrettu; minä jouduin epätoivoon. Äkkiä iski ajatus mieleeni; mikä se oli, sen saa lukija tietää seuraavasta luvusta, kuten vanhat romaanin kirjoittajat sanovat.
YHDESTOISTA LUKU.
Rauhaton kylä.
Oli siihen aikaan jalopeura kylläinen.
— "Sä mitä tulet luolahani, poikanen?"
Hän kysyi lempeästi.
A. Sumarokov.
Kenraalin luota läksin kiireesti kortteeriini. Saveljitsh tervehti minua tavallisella murinallaan.