Pugatshevin silmät iskivät tulta.
— "Kuka minun väestäni uskaltaa tehdä orvolle pahaa?" kiljasi hän.
"Olkoon hän herra tai narri, hän tuomitaan. Sano, kuka se on?"
— "Shvabrin se on", vastasin minä. "Hän pitää vankeudessa tyttöä, jonka sinä näit pappilassa sairaana, ja tahtoo väkisinkin naida hänet".
— "Kyllä minä Shvabrinin opetan!" sanoi Pugatshev vihaisesti. "Hän saa katua omankäden-oikeuttansa ja pahaa käytöstänsä ihmisiä kohtaan! Minä hirtätän hänet".
— "Salli minun sanoa sananen", virkkoi Hlopusha käheällä äänellä. "Sinä kiirehdit panemaan Shvabrinia linnan päälliköksi ja nyt kiirehdit häntä hirtättämään. Sinä olet jo loukannut kasakoita, panemalla aatelismiehen heidän päällikökseen; älä nyt peloita aatelisia, rangaisten heitä ensimmäisestä syytöksestä".
— "Ei maksa mokomia sääliä eikä armahtaa", sanoi sininauhainen ukko. "Shvabrinia kyllä sopii rangaista, mutta eipä haittaisi tutkistella herra upseeriakin kelpo lailla: millä asialla hän oikeastaan on. Jos hän ei tunnusta sinua keisariksi, niin mitäpäs hän oikeuttakaan sinulta hakisi; jos taasen tunnustaa, niin miksikäs hän tähän päivään saakka on ollut Orenburgissa vihollistesi kanssa? Etköhän käskisi viedä häntä kansliahnoneesen ja virittää siellä valkea; niin vaan minusta näyttää, että hän on Orenburgin päällikköjen lähettämä".
Vanhan hirtehisen logiiki näytti minusta hyvin vakuuttavalle. Pintaani karmi, ajatellessani kenen käsissä minä olin. Pugatshev huomasi hämmästykseni.
— "No, herra upseeri?" sanoi hän minulle silmää iskien. "Sotamarskini taitaa vaan puhua totta. Mitä arvelet?"
Pugatshevin leikillisyys rohkaisi minua uudelleen. Tyyneesti vastasin, että olen hänen vallassaan ja että hän saa tehdä minun kanssani mitä tahtoo.
— "Hyvä", sanoi Pugatshev. "Virkas nyt, millaisessa tilassa teidän kaupunkinne on".