Me istuimme.
— "Belogorin linnaan!" sanoi Pugatshev leveä-harteiselle
Tatarilaiselle, joka seisoen ohjasi hevosia.
Sydämmeni sykähti. Hevoset läksivät liikkeelle, aisakello soi, kuomi kiiti nopeasti.
— "Seis! Seis!" kuului ääni, minulle hyvinkin tuttu, ja minä näin
Saveljitshin juoksevan vastaamme. Pugatshev käski pysäyttää hevoset.
— "Armas Pietari Andreitsh!" huusi ukko, "älä jätä minua vanhoilla päivilläni yksikseni keskelle näitä rosv…"
— "Kas vanhaa vaaria!" sanoi Pugatshev! "Yhtehen yhdyttiin taas! Istu nyt kuskilaudalle".
— "Kiitos, hyvä herra, kiitos ja kunnia, isä armas!" puheli Saveljitsh, käyden istumaan. "Suokoon sinulle Jumala onnea ja pitkää ikää siitä, ettäs olit niin hyvä minulle, vanhalle äijälle! Ikäni rukoilen nyt Jumalaa puolestasi, enkä enää puhu jäniksen-nahkaisesta turkista sanaakaan".
Nuo alituiset muistutukset jäniksen-nahkaisesta turkista olisivat saattaneet viimeinkin suututtaa Pugatshevin aika lailla. Onneksi hän ei kuullut ukon sopimatonta viittausta tahi ei viitsinyt vastata siihen. Hevoset läksivät juoksemaan; kansa kaduilla seisahteli ja kumarsi syvään. Pugatshev nyykäytteli päätään kummallekin puolelle. Tuokion kuluttua olimme jättäneet kylän ja kiidimme nyt sileätä tietä myöten.
Helppo on arvata, mimmoiset tunteet minut tällä hetkellä valtasivat. Muutaman hetken perästä olin näkevä sen, jonka jo luulin kadottaneeni. Minä kuvailin mielessäni yhtymisemme hetkeä … ajattelin myös sitä miestä, jonka käsissä minun kohtaloni oli ja jonka kanssa olin tullut salaiseen yhteyteen kummallisten sattumusten kautta. Minä muistin, kuinka huimapäinen, julma ja verenhimoinen oli hän, joka nyt tahtoi pelastaa armaani! Pugatshev ei tiennyt hänen olevan kapteeni Mironovin tyttären; Shvabrin vihoissaan saattaa ilmoittaa hänelle kaikki; saattaapa Pugatshev muullakin tavoin saada asiasta selon … kuinka silloin Maria Ivanovnan käy? Pintaani karmi ja hiukset nousivat päässäni pystyyn…
Pugatshev keskeytti äkkiä miettimiseni, kysyen minulta: