— "Mitäs aattelet, herra upseeri?"
— "Onpa tässä ajattelemista kyllä", vastasin. "Minä olen upseeri ja vapasukuinen; eilen vielä taistelin sinua vastaan, ja tänään istun kanssasi samassa reessä, ja koko elämäni onni riippuu sinusta".
— "Peloittaako sua?" kysyi Pugatshev.
Minä vastasin, että kun kerran ennenkin olin saanut armon, niin toivon nytkin samaa, vieläpä hänen apuansakin.
— "Ja oikeassa oletkin, Jumal'auta!" sanoi hän. "Näithän kuinka meidän miehet karsaasti katsoivat sinuun; vanha ukko väitti vielä tänä aamunakin, että sinä olet vakoja ja että ensin pitäisi sinua tutkia ja sitten hirttää sinut; mutta minä en suostunut", lisäsi Pugatshev matalammalla äänellä, jott'eivät Saveljitsh ja kuski kuulisi, "minä en suostunut, muistaen sinulta saamaani viinaryyppyä ja jäniksen-nahkaista turkkia. Näethän, etten minä ole niin verenhimoinen, kuin teikäläiset minusta puhuvat".
Minä muistin Belogorin linnan valloitusta, mutta en pitänyt tarpeellisena vastustaa häntä; minä en sanonut mitään.
— "Mitä minusta Orenburgissa arvellaan?" kysäsi hän hetken perästä.
— "Arvelevat vaan sinua kovaksi mieheksi, jota on vaikea voittaa".
Valekeisarin kasvot ilmoittivat tyytyväistä itserakkautta.
— "Niin!" sanoi hän iloisesti. "Kyllä minä osaan sotaa käydä. Onko teille Orenburgiin tullut tietoja Jusejevin tappelusta? Neljäkymmentä kenraalia on kaatunut, neljä armeijaa on otettu vangiksi. Mitäs arvelet: kestäisiköhän Preussin kuningas minua vastaan?"