"Suljin oven ja kielsin päästämästä ketään sisään, ja sitte vaadin vielä kerran häntä ampumaan. Hän kohotti pistoolinsa ja tähtäsi… Minä luin sekuntteja. Ajattelin häntä, vaimoani… kului kamala minuutti… Silvio laski alas aseensa.
"'Minusta on ikävää', sanoi hän, 'mutta pistoolini ei ole ladattu kirsikoilla… luodit ovat niin raskaita… mutta johtuipa mieleeni: tämä ei näytä kaksintaistelulta, vaan murhalta. En ole tottunut ampumaan aseetonta miestä. Alkakaamme kuten muinenkin: heittäkäämme arpaa, kenen on ensiksi ammuttava.'
"Päätäni pyörrytti… luulen, että hylkäsin tarjouksen… vihdoin oli toinen pistooli ladattuna. Käärimme pari paperilappua, panimme ne lakkiin, jonka kerran olin ampunut puhki. Vedimme arpaa. Minä voitin toistamiseen.
"'Sinulla on hittolaisen onni, kreivi', sanoi hän nauraen tavalla, jota en kina voi unhottaa.
"En tiedä, kuinka oli laitani ja kuinka hänen onnistui minut pakottaa — mutta minä ammuin ja luoti sattui tähän tauluun."
Kreivi osotti läväistyä maisemaa. Hänen kasvonsa olivat tulipunaiset. Kreivitär oli valkosempi kuin hänen taskuliinansa ja minun oli vaikea pidättää huudahdustani.
"Ammuin siis", jatkoi kreivi. "Ammuin harhaan, luojan kiitos… sitte tähtäsi Silvio… tällä kertaa näytti hän todellakin hirvittävältä. Äkkiä aukenee ovi. Mascha syöksee sisään ja heittäytyy kaulaani. Hänen läsnäolonsa antoi minulle jälleen rohkeutta.
"'Kultaseni', sanoin, 'etkö sitte näe, että teemme vain pilaa? Kuinka pelästynyt olet! Mene, mene, juo lasi vettä ja palaa sitte takaisin. Esitän sinulle sitte vanhan, hyvän toverin.'
"Mascha yhä epäröi.
"'Sanokaa minulle, onko totta, mitä mieheni sanoo?' kysyi hän kääntyen hirveään Silvioon. 'Onko totta, että on vain leikki kysymyksessä?'