Nastja lupasi, ja Liisa odotti kärsimättömästi hänen palaamistaan.
Vihdoin illan suussa näyttäytyi Nastja.
"No, Lisaveta Gavrilovna", sanoi hän huoneeseen astuttuaan. "Olen nähnyt nuoren Berestoffin ja katsellut häntä oikein kuvallisesti; olimme kaiken päivää yksissä."
"Kaiken päivää yksissä! Kerro, kerro minulle, mitä on tapahtunut!"
"Jos tahdotte — hyvä. Menimme sinne, minä, Anissja Jegorovna, Nenila,
Dunka — —"
"Hyvä, hyvä, tiedän. No, ja sitte?"
"Sallikaa, että kerron kaiken järjestyksessään. Saavuimme juuri ruoka-aikaan. Huone oli väkeä täytenään. Siellä olivat Kolbinskit, Sacharevskit, kirjurin rouva tyttärineen, Shluedinkit ja — —"
"No ja Berestoff?"
"Mutta odottakaahan vähäsen. Sitte istuuduimme pöytään. Kirjurin rouva kunniasijalla, minä hänen rinnallaan — tyttäret murjottivat, mutta mitä se minuun kuului…"
"Hyvä isä, Nastja, kuinka pitkäpiimäinen olet noine yksityisseikkoinesi!"
"Mutta tepäs olette kärsimätön! No, sitte, nousimme pöydästä… kolme tuntia olimme istuneet ruuan ääressä ja kaikki oli niin oivallista. Syötyämme menimme puutarhaan pallosille, ja silloin näyttäytyi nuori herra."