"Millainen rouva?" kysyin uteliaana.
"Hyvin kaunis rouva", vastasi poika. "Hän ajoi kolmivaljakolla, mukanaan kolme pientä herraa, imettäjä ja pieni musta koira, ja kun hänelle sanottiin, että postimestari oli kuollut, alkoi hän itkeä ja sanoi lapsilleen: 'istukaa täällä hiljaa, minä menen kirkkomaalle.' — No, minä tarjouduin viemään hänet sinne, mutta hän sanoi tietävänsä tien. — Ja sentään antoi hän minulle viisi kopekkaa. Kuinka se olikaan hyvä rouva!"
Saavuimme kirkkomaalle. Autio paikka, jonka aluetta ei mikään rajottanut. Yltympärinsä oli puuristejä, mutta ainoaakaan puuta ei ollut niitä varjostamassa. En ole eläessäni nähnyt niin ikävää kirkkomaata.
"Tässä on vanhan postimestarin hauta", sanoi poika, hypäten multakummulle, jolla oli vaskikuvalla koristettu puuristi.
"Ja rouva kävi tällä haudalla?" kysyin.
"Niin", vastasi Vanka. "Katselin häntä loitompaa. Hän heittäytyi maahan ja jäi kauvaksi niin makaamaan. Sitte palasi hän kylään, kävi papin luona, antoi hänelle rahaa ja ajoi taasen pois. Mutta minulle antoi hän viisi kopekkaa — niin antelias rouva!"
Minäkin annoin pojalle viisi kopekkaa enkä enää katunut, että olin tehnyt tämän pienen matkan ja menettänyt seitsemän ruplaa.
End of Project Gutenberg's Laukaus y.m. kertomuksia, by Alexander Pushkin