"Tämä Herman", jatkoi Tomski, "on todella romantillinen henkilö: hänellä on Napoleonin profiili ja Mefistofeleen sielu. Minä luulen, että hänen omallatunnollaan on varmaankin kolme rikosta. Kuinka te olette vaalea!"
— Päätäni kivistää… Mitäs teille Herman … vai mikä hänen nimensä onkaan … on puhunut?…
"Herman ei ole ollenkaan tyytyväinen ystäväänsä: hän sanoo, että hänen sijassaan hän tekisi aivan toisin… Minäpä luulen, että te olette Hermanilla itsellä silmällä; ainakaan hän ei välinpitämättömänä kuuntele ystävänsä rakastuneita huudahduksia."
— Missäs hän on minun sitte nähnyt?
"Kirkossa kentiesi, kävelyllä!… Jumala hänen ties! ehkä huoneessanne teidän maatessa: kyllä hänellä paikkoja on…"
Kolme naista, jotka tulivat heidän luo, kysyen: "oubli ou regret?" keskeyttivät puhelun, joka kävi tuskallisen hauskaksi Lisaveta Ivanovnalle.
Nainen, jonka Tomski valitsi, oli itse ruhtinatar Z… Hän ehti selittäidä, tanssimalla yhden piirin liikaa ja pyörimällä yhden kerran liikaa tuolinsa edessä. Tomski, palatessaan paikalleen, ei ajatellut enää Hermania eikä Lisaveta Ivanovnaa, joka välttämättä tahtoi uudistaa katkaistua puhelua, mutta masurkka loppui ja kohta sen jäljestä lähti vanha kreivitär pois.
Tomskin sanat eivät olleet muuta kuin lavertelemista; mutta ne lankesivat syvään nuoren haaveksijattaren sieluun. Tomskin piirtämä portretti oli hänen oman hänestä tekemän kuvan kaltainen ja, kiitos uusimpien romaanien, tuo jo inhoittava henkilö peloitti ja kiinnitti hänen mielikuvitustaan. Hän istui, alastomat käsivarret ristissä, pää kumarruksissa avatulla rinnalla, jota vielä kukat koristivat… Äkkiä aukeni ovi, ja Herman astui sisään. Lisaveta Ivanovna vapisi…
— Missä olette olleet? kysyi hän säikähtyneellä kuiskutuksella.
"Vanhan kreivittären makuuhuoneessa", vastasi Herman; "minä tulen suoraan sieltä. Kreivitär kuoli."