LIISA.
En voi ma sitä arvata.
AINA.
Niin siksi,
Ett' ensikerran paitsi vaariain
Mä toisen hyvän miehen nähdä sain.
Sen silmät olivat niin siniset!
Ja kuin sen kasvot loisti kaunoiset.
Kun mun hän pelasti! Kuin nuor' on hän!
Ei hänen otsans ollut ensinkään
Niin vanha kuin on vaarin sekä sun.
Viel' on sen muoto muistissani mun!
Ja kun hän haastoi … kuinka sanat soi!
Mielestä hänt' en minä poistaa voi!
Tiedätkös, usein häntä uneksin;
Mä häntä taas nyt nähdä tahtoisin!
LIISA.
Ai, Aina! vaan jos vaari tietäis sen!
AINA.
Ken ties sen kerron vielä vaarille!
Kosk' onnellinen siitä olen ma,
Niin varmaan vaarinikin ilon saa.
LIISA.
Et suinkaan, ei! Hän siitä kuolla voisi!
AINA.
Kun vaara ohi on? Ei hätää oisi!
Min' vuoksi hältä mitään salaisin,
Mä ennen ilot kaikki ilmoitin
Mun pienet murheenikin vaarille.
Nyt mulla vaiva suur' on sydämen,
Kun tekoain en ennen julkaissut,
Sill' olethan sä mulle sanonut:
"Rehellisyyspä aina perii maan".
LIISA.
Mut, lapsi, vielä toisin lausutaan:
"Ei totuus aina auta, toran tuopi".
Siis varo! Aika suovan neuvon suopi.
AINA.
Kun sitä miestä mietin, totta vaari…
LIISA.
Nyt vaiti, tuossa tulee vaari!
Kolmas kohtaus.