Niilo. Onko sulla kirjettä?
Heikki. Kirjettä? Ei tuon enempää mitä kädessäni näet.
Niilo. Ei kirjettä! Ei vekseliä! Pahuus vieköön.
Heikki. Oletko taas ostanut hatun?
Niilo. Mitä se sinuun kuuluu?
Heikki (pilkallisesti.) Minun täytyy sanoa, että se on hirveä tapa, johon olet kiihkostunut. Kylläpä varoitetaan nuoria miehiä kortinlyönnistä, juomisesta ja naisista, vaan unhotetaan sitä vastoin varoittaa vaarallisimmasta himosta. Jospa minä jolloinkin tulisin papiksi, niin saarnaisin seuraavalla tavalla: (saarnaten) Lyö korttia niin paljon kuin mielesi tekee, juo niin paljon kuin mielesi tekee, armastele niin paljon kuin mielesi tekee, vaan lupaa pyhästi vannoen, (kovemmalla äänellä) ett'et osta useampaa kuin yksi hattu vuodessa.
Niilo. Waikka olen kovassa pulassa, niin en voi kuitenkaan olla nauramatta. Luulenpa, että sä et ole oikein viisas.
Heikki. Niinhän aina rakastuneet ihmiset luulevat viisaista, kun nämät antavat heille hyviä neuvoja. Ajattelepas, alku työn kaunistaa, lopussa kiitos seisoo. Samoin himojenkin laita. Ensin ne kasvavat huomaamatta, vaan sitten ne paisuvat niinkuin nuoskalumessa vierivä lumipallo. Jos ei niitä jo ajassa tukehuteta, niin vievät ne päin helvettiin, niinkuin tuo kirottu hattuinhimo on sinulle tekemäisillään.
(Laulaa säveleellä: Ei ole ajat, niinkuin oli ennen.)
1.