Näin nyt mietin: hattu tuo
Mulle varman onnen suo,
Kun se päätäin kaunistaa,
Sydämein myös rauhoittaa.
6.
Saakur soikoon, huudahdin,
Se mun saada pitääkin!
Waan kun ostetuks sen sain,
Rauh' ei tullut rintahain.
Heikki. Kas niin, johan nyt olet kovin syntiin paatunut! Enpä olisi voinut luullakaan, sinun vielä niin pitkälle joutuneen. Nyt en enää tahdokaan juurtaa sanojani sinuun, sillä kun himo on jo kerran niin suureksi paisunut, että — —
Niilo. Kyllä arvaan, mitä aiot sanoa.
Heikki. Mistä sen arvaat?
Niilo. Minä olen lukenut tuon saarnasi Granfeltin siveysopista. Kas, tässä; (ottaa hatun päästänsä ja antaa sen hänelle) ota veikkoseni tämäkin ja pane se toisten joukkoon ja käske pojan tuoda minulle matkalakkini.
Heikki. Oh-hoh! Nyt meillä on jo kokonaista kolmetoista hattua. Kun asetan ne kaikki päälletysten pöydälle, niin syntyypä niistä koko tonttu; yksistään jo tämäkin voisi pimeässä peljästyttää ihmisen kuoliaaksi.
(Heikki menee.)