Olen setä toisellainen,
Hyvin muistan, kun mä vainen
Jouduin lemmen pauloihin,
Pyörrypäisnä kuljeksin.
4.
En sit' aikaa tahdo kiittää,
Sen vuoks aion rakkaat liittää.
Setä olen mimmoinen,
Kyllä loppu näyttää sen. Trallala.
Waan mikä kummallinen ukon könttyrä tuolla tulee? Luulenpa, totta
Jumal' auta, että tuo Petrovitsalainen komediia jo alkaa.
KOLMASTOISTA KOHTAUS.
Heimo. Wasili Petrovitsa, hopeahetuleinen nuttu päällä, oksainen katajasauva kädessä ja naisten yömyssy päässä.
Wasili (pudistaa sauvaa kulissien taakse.) A kah! kyllähän miä, tottaah Jumalait, teillen kunnoh kyytii näytään, soatanan katuuhkoiraat! Ettenköpähän työ, sen rumahiset, soata hiljahisen miehen käytää rauhaas. — Ahpa, pyhä veli, näinköpähän tahtoisiit minuul ollaah avuullinen. Noipa katuuhkoiraat viskoivat heposen kakaroit mua vasten kuonoo.
[Kun Laukkuryssät Suomalaisten keskuudessa eivät koskaan puhu omaa kielimurrettansa, vaan melskaavat tavallista suomea sekoittaen kaikkia murteita yhteen, niin olemme tässäkin tehneet samoin katsomatta siihen, ettei semmoinen kirjoitustapa näytelmissä ole esteetillistä.]
Heimo. Mitä? Näenkö oikein? Olethan Wasili Petrovitsa Aunuksesta!
Wasili. Kutama? Olooko taa mahoollist? Oloottenkohan hierraah Heimoo Hielsinkist, jonkapa kanssah soan pakissa muuan kunniaan sanah? A kas, olommapahan myö usehin kauppoa tehnehet keskenäämmä.