Niilo. Kuinka onnellinen olenkin, kun saan kunnian tehdä teille jonkun hyvän työn. Waan velka velasta, sarka sarasta! Tietäkäätte, että minullakin on rukous teille tehtävänä, rukous, joka pn asuskellut jo kauvan aikaa huulillani ja jonka te voitte täyttää, eikä kukaan muu.
Leena. Saanko kuulla mikä se on?
Niilo. Olkaa niin hyvä ja ilmoittakaa te ensin salaisuutenne, sitten vasta minä minun.
Leena. Minä niin ujoksun; se on semmoinen kummallinen asia.
Niilo. Luuletteko, etten minä myös ujoksu? Kummallinen ei se ole; minusta ei se kumminkaan siltä näytä.
Leena. Sanokaa te ensin asianne, ehkä se antaa minulle rohkeutta sanomaan omani.
Niilo. No olkoon menneeksi.
(Sävel: Ei taivahan alla ja avaralla).
1.
Mit', ystävä kulta,
Nyt kuulet multa,
Silmäin on sulle sen kertoneet.
Lemmen jos voimaa tunnet sa,
Tiedät mit' tahdon sanoa ma.