6.
Kun ilma se raikkui
Ja taivas kaikkui,
Sun salasuutes kuulin ma.
Kun sitä kysyin lehdolt', oi!
Wastuuksi rastaan säveli soi.
7.
Mut, ystävä kulta!
Kun mä nyt sulta
Itseltäs vastuun kuulla sain,
Paljoa kauniimmalta soi:
Mä sua lemmin, kultani oi!
Niilo. Leena kultani! Oi kuinka kauvan sydämeni on hartaasti kaihonut tätä hetkeä! Waan minä en ole uskaltanut edes toivoakaan sen lähestyvän. Se kylmyys, jonka sinä minua kohden näytit, se vastenmielisyys, jonka luulin sinussa minua kohden huomanneeni…
Leena. Minä luulin, että te tahdoitte vaan pilkata minua. Minusta oli se niin ihmeellistä, että te niin usein tulitte puotiin ja ostitte niin hirveän monta hattua.
Niilo. Minä tiedän sen; minä käytin itseäni hullusti.
Leena. Ei, en minä sitä tahdo sanoa. Mutta minä luulin, että te olitte rikas herra, joka ei rahalle arvoa antanut, kunhan vaan samassa sai tehdä pilkkaa köyhästä tyttö raukasta, vaan minun sydämeni sanoi minulle, ettei minusta olisi yhtäkaikki, jos te lähtisitte pois yhtä odottamatta kuin tulittekin.
Niilo. Minä lähtisin luotasi pois! En koskaan, Leena kultani! Todistaakseni sydämeni rehellisyyttä, tahdon vannoa sinulle, etten enää matkusta Wenäjälle, niinkuin aikomukseni oli. Minä palaan Helsinkiin pyytämään setäni suostumusta avioliittoomme ja tulen sitten jälleen tänne paikalla takaisin.
Leena. Aiotteko te todellakin tehdä niinkuin sanoitte?