Niilo. Pyhimmällä valalla voin sen vahvistaa! Mutta kutsu minua sinuksi, ja anna liittomme merkiksi minulle muisku.
Leena. Mitä te nyt mietitte! Tässä keskellä julkista katua! Koko meidän kaupunkimme saisi siitä puheen-ainetta moneksi kuukaudeksi.
Niilo. Sinä olet oikeassa. Lupaa minulle sitten vaan, että kutsut minua sinuksi.
Leena. Jos vaan en herättäisi muissa mitään luuloa. Ja hyvästi nyt joksikin ajaksi.
(Tahtoo mennä.)
Niilo. Leena, odotahan vähän! Olihan sinulla jotakin asiaa minulle.
Leena. Herra Jumala! se on totta! Minä unhotin koko asian. Se on teidän syynne, te olette saattaneet pääni pyörryksiin.
Niilo. Minä tahdon sovittaa rikokseni suutelemalla tuhatta kertaa teidän käsiänne.
Leena. Jumala valjelkoon! Ei se käy laatuun. En minä tohdi tässä kauvemmin seista. Siis pari sanaa yhtä hyvää kuin pari sataa. Tuo vieras komersiraati, joka asuu kestikievarissa, tahtoo ostaa valkeaa hattua isältäni; mutta kun hän on myynyt teille viimeisen, mikä hänellä oli, niin pyytää hän, että te olisitte niin hyvä ja antaisitte sen hänelle takaisin; hän tekee teille uuden, tahi antaa teille takaisin rahanne. Käypikö laatuun? Teettehän te sen minun tähden? Ja jos te olette oikein kohtelias, niin tulettehan itse tuomaan se takaisin, että minä saisin samassa nähdä teitä. Luulenpa, että minulla vieläkin olisi yhtä ja toista sanomista teille. Hyvästi! Ei teidän tarvitse vastata minulle, sillä minä en tahdo kuulla kieltävää vastausta huuliltanne.
(Menee.)