Osottakaamme laulain, soittaen
Nyt suurta kunniata hänellen,
Niin kylläpä hän siitä lahjoittaa
Jok' ainoalle sata solkkovaa.
3.
Mut kylläpä me tyhjennämmekin
Wiel' kultakukkaronsa kuivihin.
Ja hänet kynimme, on varmahan,
Niin ettei karvaakaan jää leukahan.
4.
Käksalmelaiset käyttää taitavat
Kyll' rahojaan kuin itse itarat,
Mut mieli tekee saada lisään vaan,
Sill' raha ei tee pahaa milloinkaan.
5.
Siis kettäkäämme hältä kaikki pois,
Ett' enää kukkarons ei soida vois;
Ei Valamoss' oo rahan tarvetta,
Ja Herraa rukoilla voi rahatta, trallalaa.
KAHDESKOLMATTA KOHTAUS.
Entiset. Miettinen.
Miettinen. Hyi häpeä, pölkkypäät! Eikö teillä enää ole järkeä? Onko tuommoinen laulu nyt tämmöisessä juhlallisessa tilassa mielestänne laulettava? Jospa te jotakin semmoista ajattelisittekin, niin pitäisi teidän kuitenkin ymmärtää, ettei käy laatuun kaikkia mietteitään ilmoittaa. Luulenpa, ettei komersiraati, Jumalalle kiitos, ymmärtänyt sanaakaan teidän laulustanne. Hän tulee kohta ulos; saas nähdä, osaatteko käyttää itseänne kuin järkevät elikot. Ja samassa silmänräpäyksessä, kun hän tulee, tehkää niinkuin minä opetan, minä, joka olen viisain teistä ja sen vuoksi päässyt raatimieheksi: Paikalla, kun hän tulee, laulakaa hänelle ne uudet sanat, jotka eräs mainioin runoniekkamme on sovittanut tuon hyvin yleisesti tunnetun, vanhan, hyvän ja isänmaallisesti viattomuutta kuvaavan "Wiikerin-Wappu"-laulun säveliin. Semmoisella laulullahan pitää niin korkeaa vierasta vastaan ottaman. Hoi, miehet! alottakaa, alottakaa, komersiraati tulee!