Wasili (Tikalle, Sopaselle ja Miettiselle). A kah, pyhäät veljeet! Miäpähän tuimoan kutoma minuun tuloo tehtää. Ensistpähän tuloo minuun tehtää kuihtih, i kutama tienkoist parissoa jeäp, a noihan miä teil annaan viinuskan, rommun, kanviärtin, harjuuksiin, markkulmiin i jernastestamentiin ostohoon. (Ottaa Niilon kirjeen taskustansa.) Taassapahan, kah pyhäät veljeet, sain miä pyyntihkirjaan, kussapahan muuan rukoeleeh puoljsatoa solkkovoah; ah, toipahan oloo pätö summaah. (Itsekseen.) Kah, pismaan allah oloo Niiloh Heimoon nimih; minuunpahan pitöö siit pakissa vanhaah Herraah Heimoon kanssah. (Ääneensä.) Pyhäät veljeet, miäpä tuloon kohtai takaasih. Kah, minuun pitöö mänemään Hattuuhmoakarihin kuuloomahan tokkopa hattun oloo valamis. Niättenhän, mua hävetteä, soakelih soikuon, seissaa akkahain yölakki pies tämmöhises suurehees joukoos.
(Menee hattumaakarille.)
Miettinen. Kävipähän paljoa paremmin kuin luulinkaan. Komersiraati on vielä kuitenkin armollinen, vaikka te olette tehneet soitollanne tuhmuuksia hänen läsnä-ollessansa.
NELJÄSKOLMATTA KOHTAUS.
Entiset. Heimo. Kohta sen jälkeen Heikki puettuna rengin pukuun.
Heimo (itsekseen, lukiessaan Niilon kirjettä). Tämä on minun veljeni pojalta! Aika veitikka! Mikä mielettömyys! Tahdonpa kuitenkin vielä vähäisen aikaa katsoa tätä komediiaa. Panenpa 4 sataa markkaa kirjeesen ja käsken sitten Wasilin antamaan ne hänelle.
(Menee jälleen sisälle.)
Heikki (tulee). Eiköhän tuo partasuu jo antane minulle vastausta? Asetaunpa tähän seisomaan, niin että haamuni vetää helpommin hänen huomionsa puoleeni, kun hän tulee.
WIIDESKOLMATTA KOHTAUS.
Entiset, paitsi Heimoa. Wasili. Wiljakainen.